Content Section
Tiedotteet

Finnvera Oyj käynnistää aikaisen vaiheen pääomasijoitusrahaston

Published date

Finnvera Oyj käynnistää uuden valtakunnallisen pääomasijoitusrahaston yritysten aikaisen vaiheen rahoitukseen. Uusi tytäryhtiö toimii yritysrahoituksen siinä vaiheessa, jossa ei vielä ole muita yksityisiä tai julkisia toimijoita. Kauppa- ja teollisuusministeriö myönsi 29.6.2005 Finnveralle 11,5 miljoonan euron pääomalainan rahastoyhtiön pääomaksi. Pääomalaina perustuu eduskunnan hyväksymään valtion vuoden 2005 lisätalousarvioon. Rahastoon pyritään saamaan sijoittajiksi myös muita tahoja syksyn aikana.

Rahaston toiminnalla on tarkoitus poistaa epäjatkuvuuskohta, joka on tuotekehitystoiminnan rahoittamisen ja yksityisen pääomasijoitustoiminnan välillä. Rahasto tekee sijoituksia pääasiassa aikaisen vaiheen teknologiayrityksiin sekä teknologiaintensiivisiin tai innovatiivisiin palveluyrityksiin. Kohdeyrityksillä tulee olla potentiaalia kehittyä kasvuyrityksiksi. Rahaston sijoitustoiminta on tarkoitus aloittaa elo -syyskuussa.

Rahaston hallitukseen kuuluvat Finnvera Oyj:n liiketoimintajohtaja Seppo Arponen (puheenjohtaja), varatoimitusjohtaja Veijo Ojala, lakiasiainjohtaja Marja Karimeri ja apulaisjohtaja Juhani Sutinen. Yhtiön toimitusjohtaja on Veraventure Oy:n toimitusjohtaja Leo Houtsonen. Yhtiön hallinnointia hoitaa pääomasijoittamiseen erikoistunut Finnveran tytäryhtiö Veraventure Oy.

Aikaisen vaiheen rahastoyhtiön perustaminen on osa kauppa- ja teollisuusministeriön aloittavien innovaatioyritysten siemenrahoituksen ja palvelujärjestelmän uudistamisstrategiaa.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Leo Houtsonen, puh. 020 460 3980 tai 0400 379 252
liiketoimintajohtaja Seppo Arponen, puh. 020 460 3937 tai 0400 670 594

Jaa sivu: