Content Section
Tiedotteet

Finnvera-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2018

Published date

Finnvera-konserni, Pörssitiedote 22.8.2018, Puolivuosikatsaus H1/2018, klo 12.30

Rahoituksen suuri kysyntä on nostanut viennin rahoituksen vastuukantoja

Toimitusjohtaja Pauli Heikkilän kommentit:

”Suomen talouden kasvu on vauhdittunut maailmantalouden vetoavulla. Suuri rahoituskysyntä erityisesti risteily- ja teletoimialoilla on nostanut Finnveran vientitakuiden ja erityistakausten vastuukannat yli 23 miljardiin euroon, joista nostettuja vastuita on 10 miljardia. Nostamattomat vastuut 13 miljardia euroa liittyvät tulevaisuudessa tapahtuviin toimituksiin. Tämän vuoden alkupuolella uusia suuria vientihankkeita on kuitenkin tullut vireille viime vuotta vähemmän.

Finnveran pk- ja midcap-yrityksille myöntämien lainojen ja takausten määrä oli alkuvuonna hieman edellisvuotta alemmalla tasolla. Pankit huolehtivat tällä hetkellä laajasti yritysrahoituksesta, ja Finnveran tehtävä on täydentää rahoitusmarkkinoita. Myös EU:n strategisten investointien rahoitus (ESIR) on löydetty Suomessa hyvin, mikä osaltaan korvaa Finnveran rahoitusta. Positiivista on, että Finnveran myöntämästä pk- ja midcap-rahoituksesta aiempaa suurempi osuus kohdistuu investointeihin ja vientihankkeisiin, joita pyrimme vauhdittamaan neuvontapalveluilla yhdessä muiden rahoittajien ja luottovakuuttajien kanssa. Tärkeä onnistumisemme mittari on vaikuttavuus, ja neuvontapalveluilla pyrimme edistämään yritysten kasvua ja kansainvälistymistä uudella tavalla.

Konsernin alkuvuoden tulos oli 49 miljoonaa euroa. Tulos oli edellisen vuoden vastaavan jakson tulosta alempi. Finnveralle asetettu itsekannattavuustavoite on, että yhtiön toiminnan menot pitää pystyä pitkällä aikavälillä kattamaan toiminnasta saaduilla tuloilla. Finnvera kehittää toimintaansa ja riskienhallintaansa jatkuvasti muun muassa jälleenvakuuttamisen keinoin.”

Finnvera-konserni, liiketoiminta ja tuloskehitys

H1/2018 (H1/2017)

  • Myönnetyt lainat ja takaukset: 0,4 Mrd. € (0,5), muutos -3 %
  • Myönnetyt vientitakuut ja erityistakaukset: 1,4 Mrd. € (6,3), muutos -77 %
  • Myönnetyt vientiluotot: 1,1 Mrd. € (5,7), muutos -80 %
    • Vientitakuiden ja -luottojen määrän pienenemiseen edelliseen vuoteen verrattuna vaikuttivat edellisenä vuonna annetut yksittäiset isot tarjoukset alus- ja teletoimialoilla.

30.6.2018 (31.12.2017)

  • Vastuukanta, pk- ja midcap-yritysten lainat ja takaukset: 2,1 Mrd. € (2,1), muutos -3 %
    • Lain mukainen valtuus 4,2 Mrd. €, josta käytetty 2,1 Mrd. € (2,1)
  • Vastuukanta, vientitakuut ja erityistakaukset sisältäen pk- ja midcap-vientitakuut: 23,3 Mrd. € (22,6), muutos 3 %, josta nostetut vastuut 10,0 Mrd. € (9,1), muutos 9 %
    • Lain mukainen valtuus 27,0 Mrd. €, josta käytetty 18,8 Mrd. € (18,7)
  • Vastuukanta, vientiluotot: 5,6 Mrd. € (4,8), muutos 17 %
    • Suomen Vientiluotto Oy:n vientiluottojen luottoriskin kattaa emoyhtiö Finnvera Oyj:n vientitakuu.
    • Lain mukainen valtuus 22,0 Mrd. €, josta käytetty 11,8 Mrd. € (11,2)

 

Kumulatiivinen itsekannattavuus on toteutunut tavoitteiden mukaisesti,
Finnveran toiminta on ollut itsekannattavaa yhtiön lähes 20 toimintavuoden ajan.
Korkokate sekä palkkiotuotot ja -kulut H1/2018
88 M €
(H1/2017: 90), muutos -2 %
Arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot (netto)
H1/2018
15 M €
(H1/2017: 9), muutos 68 %
Tulos
H1/2018
49 M €
(H1/2017: 57), muutos -14 %
Taseen loppusumma
30.6.2018
12,3 Mrd. €
(31.12.2017: 10,3), muutos 19 %
Vapaa oma pääoma ja valtiontakuurahasto
30.6.2018
1,8 Mrd. €
(31.12.2017: 1,7), muutos 1 %
Henkilöstö keskimäärin
H1/2018
 376 hlöä
(H1/2017: 381), muutos -1 %
Omavaraisuus
30.6.2018
10,2 %
(31.12.2017: 12,7)
Vakavaraisuus, Tier 1,
kotimaan toiminta 30.6.2018
25,8 %
(31.12.2017: 25,3)
Kulu-tuotto-suhde
H1/2018
28,1 %
(H1/2017: 25,4)

Konsernin tammi–kesäkuun tulos 49 miljoonaa euroa (57) oli 14 prosenttia edellisvuotta alempi. Tähän vaikuttivat merkittävimmin emoyhtiö Finnvera Oyj:n edellisvuotta suuremmat pk- ja midcap-rahoituksen lainojen arvonalentumiset sekä takaustappiot ja tappiovaraukset. Vuoden 2018 alusta käyttöön otettu pk- ja midcap-rahoituksen aiempaa alempi, 50 prosentin valtion luotto- ja takaustappiokorvaus kasvatti konsernin vastuulla olevien tappioiden määrää. Lisäksi IFRS 9 Rahoitusinstrumentit -standardin voimaantulo vuoden 2018 alusta vaikutti tammi–kesäkuun arvonalentumis- ja tappiovarauskirjauksiin sekä pienensi taseen kertyneitä voittovaroja. Standardin tulosvaikutukset saattavat olla jatkossakin merkittäviä erityisesti viennin rahoituksen osalta.

Finnvera-konserni
Tuloskehitys 
H1/2018
Me
H1/2017
Me
Muutos
Me
Muutos
%
2017
Me
Korkokate 23 23 -1 -3 % 46
Palkkiotuotot  ja -kulut (netto) 65 66 -1 -2 % 127
Voitot/tappiot käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavista eristä 0,1 3 -2 -95 % 1
Hallintokulut -23 -22 1 4 % -43
 - josta henkilösidonnaiset kulut -14 -15 -0,1 -1 % -29
Saamisten arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot (brutto) -27 -20 7 38 % -41
Luottotappiokorvaus valtiolta 13 11 2 14 % 23
Liikevoitto 51 60 -9 -15 % 109
Tilikauden voitto 49 57 -8 -14 % 107

Rahoituksen näkymät

Suomen Pankki nosti kesäkuussa Suomen talouden kasvuennustettaan, jonka mukaan bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 2,9 prosenttia. Investointien osuus Finnveran osarahoittamissa pk- ja midcap-yritysten hankkeissa kasvoi alkuvuonna lähes 6 prosenttiyksikköä vuodentakaisesta, ja hyvässä suhdanteessa investoinnit ja kasvu jatkunevat. Odotamme Finnveran rahoituksen kysynnän ja myöntämisen säilyvän tänä vuonna euromääräisesti edellisvuoden tasolla. Strategiamme mukaisesti kohdennamme rahoitusta pk- ja midcap-rahoituksessa yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä omistajanvaihdoksiin, joihin tällä hetkellä kohdistuu yhteensä jo 86 prosenttia rahoituksestamme.

Pk- ja midcap-yritysten viennin rahoitus lisääntyi alkuvuonna 17 prosenttia vuodentakaisesta ja viennin osuus pk-yritysten kokonaisrahoituksesta kasvoi. Pk-yritysten viennin ja viennin rahoitusosaamisen kasvattaminen ovat tärkeä painopiste, jota viedään tulevan vuoden aikana eteenpäin laajalla rahoittajien yhteistyöverkostolla ja neuvontapalveluilla. Odotamme tämän lisäävän jatkossa viennin rahoituksen kysyntää. Yritysten omistajanvaihdosten vauhdittaminen jatkuu, ja niihin liittyvä rahoituskysyntä pysynee aiempien vuosien tasolla.

Suuryritysten viennin rahoituksen kysyntä läntisiin teollisuusmaihin pysynee vahvana. Sen sijaan Finnveran suurimpiin vastuumaihin kuuluvan Venäjän osalta odotamme vastuukannan edelleen laskevan. Kysyntä on vähäistä, ja liiketoimintaympäristön kasvava epävarmuus on lykännyt investointipäätöksiä. Suurista vastuumaista Brasiliassa hallinnon ongelmat luovat epävarmuutta, mutta maan talouden odotetaan kasvavan ja takuiden kysynnän kääntyvän vähitellen kasvuun. Suurimmat hankkeet ovat puunjalostussektorilla ja pienempien hankkeiden kysyntä jakautunee aiempaa laajemmin eri toimialoille. Finnveran vastuukanta Kiinassa on pysynyt pitkään alhaisena, mutta näkyvissä on kysynnän lievää kasvua. Protektionismin lisääntymisen mahdollisuus lisää kuitenkin epävarmuutta. Toistaiseksi myönteinen taloussuhdanne tukee yritysten mahdollisuuksia hankkia rahoitusta, mutta kasvavan poliittisen epävarmuuden takia tulevaa kehitystä on vaikea arvioida.

Lisätiedot:
Pauli Heikkilä, toimitusjohtaja, p. 029 460 2400
Ulla Hagman, talousjohtaja, p. 029 460 2458

Liitteet:
Puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2018 (PDF)

Jakelu:
NASDAQ Helsinki Oy, London Stock Exchange, keskeiset tiedotusvälineet, www.finnvera.fi

Finnvera-konsernin puolivuosikatsaus sisältää jatkossa ainoastaan konsernin tiedot. Aikaisemmin puolivuosikatsaus sisälsi konsernin lisäksi myös emoyhtiön tiedot. Puolivuosikatsaus on saatavissa suomeksi ja englanniksi osoitteessa www.finnvera.fi/tulosraportit

Jaa sivu: