Etsi Finnverasta

Tiedotteet

Edellinen sivu

Argentiina avautumassa 15 vuoden jälkeen – uusia vientimahdollisuuksia suomalaisyrityksille

27.05.2016

Eteläamerikkalaisen Argentiinan talous on vähitellen avautumassa uudelleen ulkomaiselle liiketoiminnalle. Finnveran asiantuntijat näkevät Argentiinassa mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille.

Argentiinan talous romahti vuosituhannen vaihteessa, ja maa joutui maksamattomien velkojen seurauksena vuosiksi kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden ulkopuolelle. Uusi konservatiivinen hallinto on kuitenkin ryhtynyt nopeasti sopimaan avoinna olevia riitoja velkojiensa kanssa, minkä ansiosta maa on nyt vähitellen palaamassa osaksi kansainvälisiä rahoitusvirtoja. Uusi hallitus on myös vapauttanut ulkomaankaupan rajoitukset.

Finnveran liiketoimintajohtajan Jussi Haarasillan mukaan Argentiinasta on vähitellen syntymässä potentiaalinen vientimaa Suomelle.

‒ Argentiinalla on pitkän eristäytymisen vuoksi paljon uudistustarpeita. Esimerkiksi infrastruktuuri kaipaa kipeästi kehittämistä, ja siinä suomalaisilla voi hyvinkin olla paljon tarjottavaa tulevina vuosina. Puhutaan esimerkiksi tele- ja sähköverkoista, kaivostoiminnasta, puunjalostuksesta ja satamien rakentamisesta, Haarasilta luettelee.

‒ Voisi kiteyttää, että perinteinen suomalainen vientiportfolio sopii Argentiinan tuleviin tarpeisiin.

Haarasilta korostaa, että 43 miljoonan asukkaan Argentiinasta on tulossa houkutteleva markkina nyt monille yrityksille.

‒ Kilpailu tulee olemaan kovaa, se on selvää, hän arvioi.

‒ Suurten hankkeiden toteutuminen vaatii rahoitusta, joka puolestaan edellyttää vastapuolen luottokelpoisuutta. Argentiina oli vuosia vientitakuutoiminnan ulkopuolella. Finnvera voi tällä hetkellä tukea kaupan rahoitusta ja tutkii mahdollisuuksia taata pitkän maksuajan luottoja, Haarasilta sanoo.

”Kumppaneiden taustat kannattaa tutkia”

Useat yritykset ovat jo olleet yhteydessä Finnveraan ja tiedustelleet Argentiinan tilannetta. Vastikään Argentiinassa vieraillut aluepäällikkö Mika Relander korostaa, että vaikka Argentiina tarjoaa lupaavia mahdollisuuksia, liiketoimintaa siellä harkitsevien yritysten kannattaa kuitenkin noudattaa varovaisuutta.

‒ Toimintaympäristössä on yhä riskejä varsinkin julkisella puolella, sillä maan talous on vielä varsin heikossa kunnossa ja vaatii paljon pitkäjänteisiä uudistuksia. Esimerkkinä mainittakoon sähkön ja bensiinin suuret hintatuet, jotka pitää purkaa julkisen talouden tasapainottamiseksi.

‒ Asiakkaiden maksukyky ja kumppaneiden taustat muutoinkin kannattaa etukäteen selvittää yhdessä Finnveran kanssa, Relander sanoo.

Relanderin mukaan Finnvera pyrkii kuitenkin aina etsimään ja räätälöimään sellaiset rahoitusratkaisut, että vientikauppa voitaisiin toteuttaa.

‒ Argentiinan kohdalla toki mekin joudumme yhä olemaan varsin varovaisia, hän lisää.

Lisätietoja:

Jussi Haarasilta, p. 029 460 2601, jussi.haarasilta (at) finnvera.fi
Mika Relander, p. 029 460 2725, mika.relander (at) finnvera.fi

Puhelinvaihde

029 460 11 (ark. 8.00-16.15)


Rahoitusneuvonta

029 460 2580 (ark. 9.00–16.15)

Avaa chat
Muu asiointi

029 460 2790 (ark. 9.00–16.15)

Avaa chat
Helsingin-pääkonttori

Porkkalankatu 1

PL 1010, 00101 Helsinki


Kuopion-pääkonttori

Kallanranta 11

PL 1127, 70111 Kuopio


Katso kaikki yhteystiedot