Content Section
Artikkelit

Yrityskaupat vilkastuneet kevään notkahduksesta

Published date

Koronapandemia hiljensi yrityskaupat kevään ajaksi, mutta kesällä on ollut jo selvästi havaittavissa vilkastumista. Tämä on hyvä asia yritysten kasvun kannalta.

Normaalisti Finnvera on mukana vuosittain noin 1 000 yrityskaupassa. Tammi–helmikuussa oli nähtävissä noin 20 prosenttia kasvua edellisvuoteen verrattuna, mutta huhtikuussa yrityskauppamarkkinat hiljenivät, mikä näkyi erityisesti pienissä, alle 10 henkilön yrityksissä. Yrittäjät keskittyivät keväällä koronapandemiasta selviytymiseen ja tämän vuoksi myyjien aktiivisuus hiipui. 

Suuremmissa yrityksissä omistajanvaihdokset siirrettiin myöhemmäksi epävarman tilanteen vuoksi, mutta niitä on jatkettu kesän jälkeen. Myös pienempien yritysten osalta aktiivisuus on kasvanut.

Finnveran Etelä-Suomen aluepäällikkö Elisa Sipposen mukaan koronakriisi herätti useamman myyntiä pohtivan tahon, mutta ostajat ovat olleet varovaisia.

– Yrityskauppoihin liittyvät rahoituskyselyt ovat lisääntyneet eli viriävää kiinnostusta yrityskauppoja kohtaan on. Ja vaikka yrityskauppojen kappalemäärät ovat laskeneet, niitä on kuitenkin viety maaliin, kertoo Sipponen.

Kasvua yrityskaupalla

Ostajat haluavat nyt selkeästi kartoittaa uusia mahdollisuuksia kasvaa yrityskaupalla. Myös aikaisemmin yrittäjyyttä miettineet henkilöt ovat koronakriisin takia lomautuksen tai työttömäksi jäämisen myötä heränneet mahdollisuuteen ryhtyä yrittäjäksi yrityskaupan kautta. Syksy onkin uuden startin aikaa niin ostajille kuin myyjillekin. 

Merkittävä osa yrityksistä muuttuu yrityskaupan jälkeen kasvuyritykseksi. Olisi tärkeää, että yrityskauppojen osalta palattaisiin nopeasti normaaliin, sillä yhteiskunta tarvitsee kasvua. Yrityskauppa luo myös uudistumista, ja sen keinoin voidaan hankkia muun muassa osaamista ja teknologiaa, sekä ulottautua uusille markkina- tai tuotealueille.

Olisi tärkeää, että yrityskauppojen osalta palattaisiin nopeasti normaaliin, sillä yhteiskunta tarvitsee kasvua.

Lisäksi on tärkeää, että markkinoilla on monipuolisia rahoitusratkaisuja ja niitä osataan hyödyntää yrityskaupoissa.

– Hyville yrityskaupoille löytyy rahoitus, muistuttaa Sipponen.

Omistajanvaihdokset voivat olla myös tie kansainvälistymiseen yrityskauppojen kautta

Usein omistajanvaihdosten yhteydessä puhutaan kasvusta kotimaassa, mutta näkökulmaa voisi kääntää enemmän vientiin ja kansainväliseen kasvuhakuisuuteen. Yritysosto voi tarjota tilaisuuden markkina-alueen laajentamiseen myös muihin maihin.

– Toivottavasti mahdollisimman monet yritykset uskaltavat tehdä investointeja myös tällaisena aikana. Ne ovat sitä, mistä tulevaisuuden kasvua voidaan saada aikaan, Sipponen sanoo.

Lue lisää omistajanvaihdoksista ja niiden rahoituksesta