Etsi Finnverasta

Artikkelit

Edellinen sivu

Suurten yritysten joukkoon mahtuu – midcap-yrityksissä iso kasvupotentiaali

03.05.2018

Midcap-kokoluokan yrityksillä on suurin mahdollisuus kasvattaa Suomen viennin muskeleita. Nopeimmin kasvu syntyy yrityskaupoilla. Näin kävi Aulis Asikaisen vetämälle Comatecille, joka on tehnyt jo 28 yrityskauppaa.

Midcap-yrityksillä on kaikki edellytykset nousta kasvun ja viennin vetureiden joukkoon Suomessa. Yrityksillä on käytössään riittävän isot resurssit, ja niillä on valmiiksi kansainvälistä liiketoimintaa.

Midcapiksi lasketaan yritys, jonka liikevaihto on 50–300 miljoonaa euroa ja työntekijöitä yli 250. Näitä yrityksiä on Suomessa laskentatavasta riippuen 300–400.

Finnveran rahoituspäällikön Pertti Lähdeahon mukaan erilaiset yritysjärjestelyt ovat nopein keino nousta seuraavalle tasolle.

– Midcap-yrityksissä on potentiaalia. Pelkkä orgaaninen kasvu on kuitenkin pitkän tien päässä, Lähdeaho arvioi.

Midcapien joukossa on paljon ulkomaisten jättien tytäryhtiöitä ja perheyrityksiä.

Yli kaksi vuotta sitten julkaistun PwC Global family business survey -raportin perusteella seitsemän prosenttia suomalaisista perheyrityksistä haluaa kasvaa aggressiivisesti ja peräti 89 prosenttia kasvaa maltillisesti. Yritykset ilmoittivat hakevansa kasvua nimenomaan kansainvälisiltä markkinoilta.

– Yrityksistä pitää löytyä henkilöitä, joilla on uusien maiden vienti- ja kulttuuriosaamista. Menestymisen perusedellytyksenä on se, että tuote on todella hyvä ja sille on globaaleilla markkinoilla kysyntää. Pelkällä alihankinnalla ryhmään on vaikea nousta, Lähdeaho listaa.

Yrityskaupoilla eteenpäin

Aulis Asikaisen johtaman Comatecin kasvutarina on vakuuttava. Yhtiö on kasvanut yhden miehen yrityksestä yli 500 henkeä työllistäväksi konserniksi 33 vuodessa.

Kehitystä on vienyt eteenpäin Asikaisen henkilökohtainen halu kasvattaa yritystä. Kansainvälisyys on ollut osa strategiaa.

– Teimme ulkomaille kauppaa jo 90-luvun laman aikana. Se oli pakko. Saimme töitä USA:sta ja Saksasta silloisten yhtiökumppanien ansiosta. Heillä oli sinne hyvät suhteet ja kulttuurituntemus, Asikainen muistelee.

Comatec on tamperelainen insinööritoimisto, joka on erikoistunut teknologiateollisuuden ja koneenrakennuksen suunnitteluun sekä projektinhallintaan. Comatecilla on tytäryhtiöt Virossa ja Puolassa. Osakkuus intialaisesta yhtiöstä tuli yrityskaupan kylkiäisenä.

Ensimmäisestä yrityskaupasta on kulunut 15 vuotta. Sen jälkeen Comatec on tehnyt kauppoja lähes liukuhihnalla, yhteensä 28.

– Yrityskaupat ovat tehokkaampi keino kasvaa. Ennen kauppaa suurin vaikeus on arvioida, miten ostettava kohde sopii meidän muuhun liiketoimintaan. Kaupan jälkeen pitää miettiä sisäänajoa. Meille on kehittynyt vuosien aikana selkeä polku. Pystymme tekemään kaksi kauppaa per vuosi. Se on hyvä tahti integroinnin ja rahoituksen näkökulmasta, Asikainen kertoo.

Yrityskauppojen vaikutus näkyy selvästi myös yhtiön vientiluvuissa. Toissa vuonna suoran viennin osuus oli 1,5–2 miljoonaa euroa. Viime vuonna suora vienti nousi jo lähelle viittä miljoonaa. Comatecin kokonaisliikevaihto on 36 miljoonaa euroa.

Liikevaihdoltaan insinööritoimisto kuuluisi vielä keskisuurten yritysten joukkoon, mutta työntekijämäärä nostaa sen midcapeihin.

– Suora vienti on kolminkertaistunut vuoden 2009 alkaneen laman jälkeen. Silloin oli taas pakko hakea asiakkaita ulkomailta, Asikainen sanoo.

Hän myöntää, että kansainvälinen kasvu on vaatinut paljon myös henkistä kasvua. Yritykseen on palkattu uutta osaamista. Jo pelkästään hallituksessa istuu kaksi yliopiston professoria ja ulkopuolisia hallituksen jäseniä on neljä.

– Olemme palkanneet liiketoiminnan osaajia, lakimiehen, yritystutkijan ja monia muita. Panostamme aiempaa enemmän teknologian kehitykseen ja projektien hallinnan tehokkuuteen, Asikainen luettelee.

Kasvu vaatii rahaa

Kasvu ja kansainvälistyminen nielevät rahaa. Asikaisen mukaan Finnveralla on ollut iso rooli Comatecin kasvussa takauksien antajana. Insinööritoimistolla on ollut yhteistyöhankkeita myös Business Finlandin kanssa.

Finnveran kasvulainan ohjelmapäällikkö Kalle Åström sanoo, että midcapeille sopivat kaikki Finnveran rahoitusinstrumentit, paitsi yrittäjälainat.

Hän nostaa esimerkiksi kasvulainan ja joukkovelkakirjat.

Kasvulainalla tuetaan yrityksen omaa pääomaa. Se on juniorilaina eli alisteinen seniorilainalle.

Käytännössä yritys hakee Finnveralta vakuudettoman kasvulainan, jotta se voi saada enemmän vierasta pääomaa muilta rahoituslaitoksilta. Esimerkiksi miljoonan euron rahoituksen voi järjestellä siten, että 20 prosenttia summasta on omaa rahoitusta ja 30 prosenttia kasvulainaa. Sen jälkeen on mahdollista rahoittaa loppusumma pankkilainalla.

– Joukkovelkakirja toimii siten, että joku toimii lainan liikkeeseen laskijana ja myy sen sijoittajille. Finnvera voi merkitä maksimissaan puolet koko emissiosta. Joukkovelkakirja sopii suuriin, yli viiden miljoonan euron, rahoitustarpeisiin, Åström kuvaa.

Fakta: Mikä Midcap?

  • Pk-yritykseksi lasketaan yritys, jonka liikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa, ja sillä on alle 250 työntekijää.
  • Tavallisesti keskisuuri yritys työllistää 50-249 työntekijää. Näitä yrityksiä on yrityskannassa vajaa prosentti eli noin 2 600 kappaletta.
  • Midcap-kokoluokka muodostaa seuraavan tason. Midcapiksi lasketaan yritys, jonka liikevaihto on enintään 300 miljoonaa euroa. Työntekijöitä midcapeilla on yli 250.
  • Finnveran kasvulaina on ajateltu erityisesti midcap-yrityksille.

Lue lisää kasvulainasta

Teksti: Kimmo Koivikko

Puhelinvaihde

029 460 11 (ark. 8.00-16.15)


Rahoitusneuvonta

029 460 2580 (ark. 9.00–16.15)

Avaa chat
Muu asiointi

029 460 2790 (ark. 9.00–16.15)

Avaa chat
Helsingin-pääkonttori

Porkkalankatu 1

PL 1010, 00101 Helsinki


Kuopion-pääkonttori

Kallanranta 11

PL 1127, 70111 Kuopio


Katso kaikki yhteystiedot