Content Section
Artikkelit

Raha ravistelee yrityskaupassa

Published date

Me Finnverassa rahoitimme viime vuonna noin tuhatta yrityskauppaa yhteensä noin 141 miljoonalla eurolla. Suomessa omistajaa vaihtaa vuosittain arviolta 2 000–3 000 yritystä. Rahoitus on isossa roolissa jokaisessa omistajanvaihdoksessa, joten olemme kaupoissa usein vahvasti mukana.

Myyjällä on tietty odotusarvo oman yrityksensä arvosta. Usein mukana on tunnearvoa tai taseessa sellaista omaisuutta, joka ei varsinaisesti kuulu ydinliiketoimintaan. Ostaja ei ole valmis maksamaan kummastakaan. Ostajaa sen sijaan kiinnostaa, mikä on ostokohteen tuottoarvo tulevina vuosina ja millaisia epävarmuustekijöitä siihen liittyy. Sen lisäksi ostaja haluaa perehtyä dokumentaatioon, tutkia asiakkuuksia ja asiakasrekistereitä, pohtia henkilökunnan potentiaalia, tutustua mahdollisiin immateriaalioikeuksiin, koneisiin ja laitteisiin sekä arvioida mahdollisia lähitulevaisuuden investointitarpeita. Näistä tekijöistä muodostuu yritykselle hinta.

Ideaalitilanteessa yritykset olisivat jatkuvasti niin sanotusti myyntikunnossa, ja tällöin osapuolilla olisi paremmat edellytykset päästä yhteisymmärrykseen kauppaan liittyvistä yksityiskohdista, esimerkiksi yrityksen arvosta. Kaikkien yrityskauppaa miettivien onkin syytä olla ajoissa rahoittajaan yhteydessä. Rahoittaja kertoo oman neutraalin näkemyksensä yrityksen arvosta suhteessa sen tuottoon ja siihen, miten kauppa on mahdollista rahoittaa ja minkälaisia vakuuksia rahoituksen saaminen vaatii.

Molemmilla osapuolilla on oltava realistinen kuva kaupan onnistumisen edellytyksistä. Myyjälle yrityskauppa on usein ainutkertainen kokemus ja hän tarvitsee siihen ulkopuolista apua. Ostajalle on puolestaan tarjolla useita ratkaisuja kaupan rahoittamiseksi. Rahoituksen saamiseen eivät hyvät hankkeet kaadu.

Finnveran rooliin kuuluu olla mukana edistämässä yrityskauppojen toteutumista. On ollut hienoa nähdä, kuinka paljon omistajanvaihdokset ovat edistäneet kasvun kulttuuria Suomessa. Finnveran tilastojen mukaan joka neljäs omistajaa vaihtava yritys muuttuu kasvuyritykseksi. Me annamme vauhtia yrityskauppoihin ja kasvuun rahoituksen keinoin!

aluepäällikkö Janne Koivuniemi

Linkit:

Jaa sivu: