Content Section
Artikkelit

Poweria kasvu- tai vientisuunnitelmaasi - Team Finland voi auttaa yritystäsi

Published date

Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden verkosto, joka pyrkii tarjoamaan yrityksille räätälöidyn ja sujuvan palveluketjun neuvonnasta ja koulutuksesta rahoitukseen, markkinamahdollisuuksien selvittämiseen ja verkostojen rakentamiseen. Palvelupalettiin kuuluvat myös erityiset Team Finland -vientimatkat. Yksi uusimmista työkaluistamme on Team Finland -palveluehdotus, johon yhteistyössä yrityksen kanssa kootaan kaikki ne Team Finland -palvelut, joista voi olla yrityksen kasvussa ja viennissä apua, kertoo rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen.

Oiva esimerkki Team Finland -palveluehdotuksen saaneista yrityksistä on iisalmelainen erikoisajoneuvoja valmistava Profile Vehicles Oy. Vuonna 1982 perustettu yritys on keskittynyt korkeatasoisten ambulanssien valmistukseen ja niiden elinkaaren palveluliiketoimintaan. Liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa ja työntekijöitä 140. 

Yrityksen kasvua ja vientiä on Finnveran lisäksi rahoittanut tuote- ja prosessikehityksen osalta Tekes. Tuloksena on syntynyt uudenlainen tehdas, joka lisää tuotannon tehokkuutta ja kilpailukykyä. Käytössä ovat myös Lean- ja 5S-prosessimallit. Niiden ansiosta on avautunut uusia markkinoita muun muassa Singaporessa. Finnvera on tarjonnut yhtiölle kaupankäyntiin ja toimituksiin liittyvää rahoitusta ja toimitusvakuuksia. Suomen suurlähetystöt ovat olleet avuksi esimerkiksi tuotteiden esittelytilaisuuksien järjestämisessä muun muassa Budapestissa, Kairossa ja Singaporessa. Finpro on tehnyt markkinatutkimuksia ja auttanut avainkontaktien luomisessa eri maissa.

Samaan tapaan räätälöidyn palveluehdotuksen saa tänä vuonna 500 yritystä, joilla on halu kasvaa viennin kautta. Ne kaikki kutsutaan 30.8.2018 Helsinkiin Team Finland -päivään, jossa on esillä upea kattaus suomalaisia yrityksiä, suurlähetystöjä, rahoittajia sekä muita verkostoja yrityksen kasvun tueksi.

Tarvitseeko sinunkin yrityksesi vauhtia kansainvälistymiseen? Ota yhteyttä meihin!

Team Finland -verkostoon kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoasiainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Business Finland (entiset Finpro ja Tekes), Finnvera, Tesi (Suomen Teollisuussijoitus), ELY-keskukset, Patentti- ja rekisterihallitus, Suomalais-Venäläinen kauppakamari, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari, Teknologian tutkimuskeskus VTT, Finnfund, Finnpartnership sekä Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit.

 

Heidi Nousiainen

Rahoituspäällikkö, Finnvera Oyj, Pk- ja kansainvälistymisrahoitus, Team Finland -asiat

Jaa sivu: