Content Section
Artikkelit

Perheyritys varmisti, että kassa kestää poikkeusolot

""
Published date

Äkilliset talouden shokit vaativat yrityksiltä nopeaa reagointia ja vahvaa kassaa. Koronakriisi on leikannut tuhansilta yrityksiltä isoja siivuja liikevaihdosta, joten kassa on kovalla koetuksella. Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä Ilmapallokeskus ryhtyi välittömästi toimiin, kun koronan vaikutukset alkoivat näkyä liiketoiminnassa.

Ilmapallokeskus Balloon Center Oy:n toimitusjohtaja Petri Nieminen sanoo, että ensimmäinen tehtävä oli varmistaa henkilökunnan ja asiakkaiden terveys. Espoolaisessa perheyrityksessä on lisätty etätöitä ja tiukennettu hygieniaohjeistusta.

Toisena toimenpiteenä yritys lähti vahvistamaan kassapuskuria.

– Meillä on pitkä historia ja toiminta on ollut kannattavaa. Se on tuonut puskuria, mutta jouduimme silti tekemään turvaavia rahoitustoimia. Olemme pyrkineet lomauttamaan henkilökuntaa mahdollisimman tasapuolisesti ja pankki myönsi meille Finnveran takaamaa lainaa käyttöpääomaksi. Saimme rahoituspäätöksen nopeasti, Nieminen kertoo.

Hänen mukaansa henkilökunta on ymmärtänyt hyvin poikkeustilanteen aiheuttamat lomautukset. Korona on ulkopuolinen poikkeustilanne, johon yritys ei ole voinut varautua.

Ilmapallokeskuksen liiketoiminta jakautuu kolmeen tukijalkaan: tapahtumanäkyvyys yritysasiakkaille, ilmapallojen ja juhlatarvikkeiden myynti keskusliikkeille, ja oma vähittäiskauppa.

Yhtiöllä on kuusi juhlatarvikkeiden myyntiin erikoistunutta Juhlamaailma-liikettä, joista neljä on pääkaupunkiseudulla ja yksi liike Tampereella sekä Turussa. Tällä hetkellä vain Espoon Koskelon-liike on auki.

– Korona heijastui nopeasti yritysten tapahtumapuolelle. Seuraavaksi autioituivat kauppakeskukset ja vähittäiskauppa hiljeni, Nieminen sanoo.

Kevät on perinteisesti Ilmapallokeskuksen liiketoiminnan parasta sesonkia, jonka yksi huipentuma on vappu. Lähes yhdeksän miljoonan euron liikevaihdosta 40 prosenttia syntyy keväällä.

Toimitusjohtaja arvioi, että alkuperäiseen budjettiin tulee koronan takia 20–25 prosentin lovi. Yrityksen tilikausi päättyy kesäkuun lopussa.

– Vappu poikkesi tänä vuonna normaalista. Saimme kuitenkin laajasti toimitettua ilmapalloja myyntiin kauppoihin ja vähittäispuolella teimme ennakkomyyntiä verkon kautta, Nieminen kertoo.

Kevät on perinteisesti Ilmapallokeskuksen parasta sesonkia. Lähes yhdeksän miljoonan euron liikevaihdosta 40 prosenttia syntyy keväällä.

Liikeidea kantaa yli vaikeiden aikojen

Ilmapallokeskus on perustettu laman alkuaikoina 1990-luvun alussa, joten korona ei ole yrityksen historiassa ensimmäinen kriisiaika. Toinen poikkeustilanne osui vuoteen 2008, jolloin finanssikriisi alkoi levitä Yhdysvalloista.

– 90-luvun lamassa korot olivat pahimmillaan lähes 20 prosenttia. Se oli aika hurjaa. Finanssikriisissä rahoitussektori häiriintyi ja shokkivaikutus tuli sitä kautta. Asiakkaat olivat hetken tuumaustauolla. Teimme samalla yhden liiketoimintakaupan, Nieminen muistelee.

Yrittäjän mukaan lama jätti omistajiin oman jälkeensä. Yritys pyrki pitkään kasvamaan vain tulorahoituksella ja kassasta on pidetty aina huolta. Kovempi kasvu ja liiketoimintakaupat ovat vaatineet ulkopuolisia rahoittajia. Viimeisin kauppa on vuodelta 2013.

Ilmapallokeskus aikoo kasvaa myös jatkossa. Uusia liiketoimintamalleja mietitään koko ajan, mutta riskit tiedostaen.

– Iso kysymys on se, miten ja milloin kuluttajien normaali käyttäytyminen palaa. Olen sen suhteen varovaisen positiivinen. Loputtomalla odottelulla tätä kriisiä ei voi voittaa. Meidän hyvä liikeidea ei ole kuitenkaan mihinkään kadonnut, Nieminen sanoo.

Finnveran rahoituspäällikön Esa Kankaisen mukaan Niemisen esiin nostama epävarmuus normaaliin paluun aikataulusta on laaja huolenaihe yrityksissä.

– Yrityksissä tunnetaan huolta paitsi kassavirrasta myös henkilökunnan lomautuksista ja jaksamisesta. Meidän tehtävämme on mahdollistaa pankkien myöntämä käyttöpääomalaina, jota voi hyödyntää kassan puskurina tässä haastavassa tilanteessa, Kankainen kertoo.

Finnvera voi myöntää ketterästi niin sanottuja fast track -takauksia yrityksille, joiden kassavirta on tyrehtynyt koronan seurauksena. Sitä ennen liiketoiminnan on pitänyt olla terveellä pohjalla.

Finnveran fast track -takaus voi olla 80 prosenttia jopa miljoonaan euroon asti, eikä se edellytä vakuuksia. Pienemmissä rahoituksissa ensisijaiset rahoitusratkaisut ovat suoraan pankin Finnveralta hakemat alkutakaus ja pk-takaus. Finnveralta voi hakea takausta myös suurempiin rahoitustarpeisiin.

– Takauksen saamisen kannalta ei ole merkitystä, onko yritys hakenut esimerkiksi Business Finlandin kehitysrahaa. Tässä poikkeustilanteessa onkin syytä pohtia tarkkaan eri vaihtoehtoja ja ottaa niistä selvää, Kankainen sanoo.

Teksti: Kimmo Koivikko

Jaa sivu: