Content Section
Artikkelit

Kriisin kautta kasvuun – Kasvuyritykset esillä Kasvajat-kiertueella

kauppalehden Kasvajat kiertueen banneri
Published date

Koronan aiheuttamassa talouskriisissä kasvua tarvitaan nyt kipeästi. Kriisi voi myös avata yrityksille tien kasvuun ja uudistumiseen, toteaa Finnveran Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Vartiainen. Kauppalehden Kasvajat -kiertue käynnistyi tiistaina Oulusta. Kiertueen teemana on tänä vuonna kasvuyritysten rahoitus ja talous. Tapahtuma järjestetään tällä kertaa virtuaalisena ohjelman säilyessä vahvasti paikallisena.

Kasvua tarvitaan kipeästi. Osalle yrityksistä kriisi näyttäytyy kasvun kiihdyttäjänä, ja toisille uusi kasvupolku löytyy vasta uudistumisen kautta. Finnveralla on mahdollisuus olla rahoittamassa yrityksiä kummassakin tapauksessa. Tärkeintä on suunnitelmallisuus, sanoo Finnveran Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Vartiainen.

Oulussa Vartiainen haastatteli lasialan kasvuyritystä Best Glass Oy:tä. Best Glassin toimitusjohtaja Petri Halonen kertoi yrityksen pärjäävän perinteisellä toimialalla vanhoilla keinoilla. Kasvu ei siis aina vaadi esimerkiksi uusia teknologisia innovaatioita. Best Glass kertoo omiksi kilpailuvalteikseen laadukkaan palvelun ja luotettavuuden. Nämä asiat ovat myös korostuneet koronan tuoman epävarmuuden keskellä.

Kiertue jatkuu maanantaina Turussa

Finnvera on kiertueella mukana haastattelemassa paikallista kasvuyritystä Oulun lisäksi Turussa, jonne kiertue jatkuu maanantaina. Turussa kuullaan Finnveran aluejohtajan Seija Pelkosen haastattelemana turkulaisen lasialan yrityksen Finn Lamex Oy:n kasvutarina.

Helsingin päätöstilaisuudessa haastateltavana ovat yhteisessä puheenvuorossa Finnveran rahoitusjohtaja Otto Lindstedt ja Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola.

Ilmoittaudu seuraamaan kiertuetta tästä.

Jaa sivu: