Etsi Finnverasta

Artikkelit

Edellinen sivu

Kesätöistä arvokasta työkokemusta tulevaan

09.08.2016

Finnverassa on tänä kesänä työskennellyt 21 kesätyöntekijää ja kolme harjoittelijaa. Joka vuosi palkkaamme noin kaksikymmentä opiskelijaa kesätöihin. Liiketoimintoihin ja tukitoimintoihin työllistyvät nuoret ovat tärkeä lisäresurssi kesän ajan. Meille halutaan myös tulla takaisin töihin; jopa 16 tämän kesän kesätyöntekijöistä on työskennellyt talossa aiemminkin.

Haluamme tarjota nuorille opintoja vastaavan työkokemuksen ja hyvän kuvan työelämästä, mitkä kannustavat opiskelemaan ja valmistumaan nopeammin työelämään. Onnistunut kesätyö antaa nuorille ajatuksia myös tulevaisuuden ammatista. Vastavuoroisesti odotamme nuorilta sitoutunutta ja ahkeraa otetta työhön, sekä uusia ajatuksia ja näkökulmia.

Finnveran HR-asiantuntija Tiina Hiltunen on ilokseen huomannut, että useat Finnverassa aiemmin kesätöissä olleista ovat ammattikorkeakoulututkinnon suoritettuaan motivoituneet jatkamaan yliopistoon maisteriopintoihin.

Kyselimme kuulumisia kahdelta tämän kesän kesätyöntekijältä nyt, kun kokemusta Finnverassa on takana jo muutama kuukausi.

Ensimmäistä kesää Finnveran Oulun-pisteessä työskentelevä Karri Leino opiskelee Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hänen työnkuvaansa kuuluu muun muassa alkutakausten toteutus palvelutuotanto-yksikössä.

1. Miksi hait juuri Finnveraan kesätöihin?

Ensimmäisenä kriteerinä oli oman alan työ, ja ilmoituksessa mainittiin kesätyö rahoituksen tuessa. Finnvera oli minulle siinä vaiheessa vielä hieman mystinen rahoitusalan toimija. Kun aloin perehtymään työnantajaan tarkemmin selvisi, että tarjolla on kesätyö rahoitusalan ylimmän kerroksen näköalaterassilla, joten päätös hakemuksen jättämisestä oli helppo tehdä.

2. Onko työ vastannut mielikuviasi ja oletko saanut tarpeeksi haasteita?

Voin myöntää, että työnkuva ei ollut aivan selvillä itselleni, kun ensimmäisenä päivänä saavuin toimistolle. Olihan se käyty tietenkin läpi, mutta käytännön konkretia puuttui. Onneksi sain loistavan perehdytyksen. Vielä kolmen kuukauden jälkeenkin tulee eteen uusia tilanteita, mutta on mahtavaa, että apua tarjotaan ja sitä on aina saatavilla.

3. Onko kesätyö tukenut opintojasi?

Ehdottomasti. Koulussa opittua on voinut hyödyntää käytännön työssä, ja toisaalta taas moni kursseilla käyty asia on saanut aivan uuden valon, kun siihen on törmännyt oman työn ohessa.

4. Missä haluat työskennellä valmistumisen jälkeen?

Työ finanssialalla on ollut jo aika pitkään selkeä päämäärä ja etenkin kansainväliset tehtävät kiehtovat. Kesän aikana olen saanut tavata monissa eri työtehtävissä työskenteleviä finnveralaisia ja uskon, että olen aivan oikeilla jäljillä uravalintani suhteen.

5. Mikä työssäsi on parasta?

Kohtaamiset asiakkaiden kanssa ovat aina mukavia piristysruiskeita. Yrittäjistä huokuva innostuneisuus ja usko omaan juttuun saavat aikaan fiiliksen, että omalla työlläni on oikeasti merkitystä ja olen mukana toteuttamassa yhteiskunnallisesti tärkeää duunia.

6. Minkälainen työyhteisö Finnvera on?

Finnveran yhteishenki on vertaansa vailla. On ollut ilo huomata ja kokea heti alusta alkaen, että saan aidosti kuulua porukkaan. Kiitos koko ”joukkueelle” kuluneesta kesästä jo tässä vaiheessa, toivottavasti tavataan taas!

Vilma Makkonen työskentelee toista kesää Kuopion-toimipisteessämme perintäassistenttina. Hän opiskelee oikeustiedettä Lapin yliopistossa. Vaikka perinnässä käsitellään rahoitusalan nurjempaa puolta, ei sen takia pidä Vilman mielestä yöunia menettää, vaan nämäkin asiat on pyrittävä hoitamaan ammattimaisesti.

1. Miksi hait juuri Finnveran töihin?

Olin kuullut, että Finnvera on hyvä työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia työtehtäviä. Viihdyin hyvin ensimmäisenä kesänä, joten tulin mielelläni tänä vuonna uudestaan.

2. Onko työ vastannut mielikuviasi ja oletko saanut tarpeeksi haasteita?

Kesätyö Finnverassa on vastannut odotuksia, ja etenkin nyt toisena kesänä olen saanut tehdä monipuolisesti omaan alaan liittyviä työtehtäviä.

3. Onko kesätyö tukenut opintojasi?

Oikeustieteellisessä opiskelu on hyvin teoriapainotteista, joten Finnveralla perintäyksikössä työskentelystä olen saanut tulevaisuutta ajatellen arvokasta käytännön kokemusta insolvenssioikeudesta.

4. Missä haluat työskennellä valmistumisen jälkeen?

Finnvera on ensimmäinen oman alan työpaikkani, ja positiivisten kokemusten perusteella pidän mahdollisena, että työskentelen tulevaisuudessa asiantuntijatehtävissä rahoitusalalla tai yritysten parissa.

5. Mikä työssäsi on parasta?

Mielenkiintoiset työtehtävät, viihtyisä työympäristö ja hyvät henkilöstöedut. Puhumattakaan mukavista työkavereista!

6. Minkälainen työyhteisö Finnvera on?

Finnverassa on mielestäni avoin ja keskusteleva ilmapiiri, jossa voi rohkeasti kysyä jos ei jotain osaa tai tiedä.

Puhelinvaihde

029 460 11 (ark. 8.00-16.15)


Rahoitusneuvonta

029 460 2580 (ark. 9.00–16.15)

Avaa chat
Muu asiointi

029 460 2790 (ark. 9.00–16.15)

Avaa chat
Helsingin-pääkonttori

Porkkalankatu 1

PL 1010, 00101 Helsinki


Kuopion-pääkonttori

Kallanranta 11

PL 1127, 70111 Kuopio


Katso kaikki yhteystiedot