Content Section
Artikkelit

Franchising kasvaa: Sadoille yrittäjille tilausta

Published date

Finnveran asiakkaana on tällä hetkellä noin tuhat franchising-yrittäjää. Henkilöstöalan Opteam pohtii yrittäjien rekrytointia.

Franchising-ketjut etsivät kuumeisesti yrittäjiä.

Yrittäjiä on tarkoitus rekrytoida seuraavan vuoden aikana 600-800, sillä jokainen ketju tarvitsee keskimäärin 2,8 uutta yrittäjää. Tiedot selviävät franchising-alan juuri julkaistusta kasvuselvityksestä .

Suomessa on franchising-ketjuja laskentatavasta riippuen 200-300.

Samalla ketjujen odotukset kasvusta ovat korkealla. Tälle vuodelle ketjujen yhteenlasketun liikevaihdon ennustetaan kasvavan 5,5 prosenttia ja ensi vuonna jopa 7,3 prosenttia.

Finnveran sidosryhmäpäällikkö Jukka Suokas tunnistaa franchisingin kasvupotentiaalin: konsepti on moneen kertaan testattu ja samalla kynnys lähteä yrittäjäksi on varsin pieni.

– Siinä on hyvät puolet yhdistetty. Me teimme ensimmäisiä ketjuanalyyseja jo 20 vuotta sitten ja kaikki arviot yrittäjien rahoittamiseksi tehdään franchising-antajan laskelmamallien pohjalta. Yrittäjän kannalta hyvää on se, että yleensä kassavirta alkaa juosta yrityksessä heti, Suokas sanoo.

Hänen mukaansa Finnveran asiakkaina on tällä hetkellä vähän alle 1 000 ketjuyrittäjää ja toiset tuhat yrittäjää on jo maksanut lainansa tai takausvastuunsa.

Yhteensä alalla on noin 5 000 yrittäjää.

– Aika monessa tapauksessa rahoitus hoidetaan alkutakauksella. Yrittäjien kannattaa perehtyä hyvin ketjusopimuksiin ennen rahoituksen hakemista, Suokas kertoo.

Kahdessa vuosikymmenessä franchising on ehtinyt muuttua paljon. Suokas muistelee, että alkuvuosina pikaruokaloiden kasvuluvut olivat jopa 40-50 prosenttia.

– Nykyään kilpailu on kovempaa ja liiketilat ovat kalliimpia. Siitä huolimatta hyvät ketjut pärjäävät heikommassakin suhdanteessa.

Yrittäjäksi moniosaaja

Henkilöstöpalvelualan tavarataloksi itseään nimittävä Opteam pohtii jälleen uusien yrittäjien rekrytoimista.

Toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen (kuvassa) sanoo, että kyselyjä on taas alkanut tulla potentiaalisilta yrittäjiltä. Yli 80 miljoonaa euroa liikevaihtoa tekevällä yrityksellä on tällä hetkellä yhdeksän franchising-yrittäjää ympäri Suomea.

– Tämä ei ole helppo ala. Yrittäjän pitää olla itse myyjä, hyvä esimies ja samalla tehdä nöyrästi kaikkia töitä. Lisäksi täytyy hallita työmarkkina-asiat ja psykologiset arviot, Vanhala-Harmanen luettelee.

Aloittavan yrittäjän liittymismaksu on Opteamissa varsin maltillinen, 15 000 euroa. Yrittäjä tarvitsee kuitenkin alkupääomaa 50 000-100 000 euroa vuokrakuluihin ja palkkoihin.

Henkilöstövuokrauksessa- ja henkilöstön välittämisessä palkat pitää maksaa yleensä ennen kuin raha tulee asiakkailta.

– Kassa käy kovilla, Vanhala-Harmanen myöntää.

Toimitusjohtajan mukaan Opteamin ketju- ja markkinointimaksut ovat niin ikään maltilliset. Yleensä franchising-alalla maksut vaihtelevat 5-15 prosentin välillä liikevaihdosta.

– Koulutamme yrittäjiämme jatkuvasti ja meillä on muun muassa yrittäjäpäivät neljä kertaa vuodessa. Lisäksi yrittäjä saa Opteamin konseptin käyttöönsä ja ison ketjun edut kilpailutuksissa, Vanhala-Harmanen luettelee.

Paljon työtä

Opteam perustettiin henkilöstövuokrauksen kulta-aikana eli vuosituhannen vaihteessa.

Parhaimmillaan ketjuyrittäjät ovat päässeet jopa 35 miljoonan liikevaihtoon. Näin kävi Satakunnassa, kun Olkiluoto kolmosen rakennustyömaalle tarvittiin henkilökuntaa.

Nykyään kilpailu alalla on kovaa. Vanhala-Harmanen laskee, että henkilöstövuokrauksessa käyttökateprosentit ovat 2-8 prosentin välillä. Menestyminen perustuu isoihin volyymeihin.

Opteamin ensimmäinen franchising-yrittäjä aloitti strategian mukaisesti vuosi yhtiön perustamisen jälkeen.

Lohja-Karkkila-alueen yrittäjänä toimiva Mika Fräntilä tuli mukaan 2009 eli pahimmassa mahdollisessa taloustilanteessa.

– Olihan se aika uhkarohkeaa. Olin ollut kuitenkin alalla pitkään, joten yrittäjyys oli selkeä jatkumo. Kaikki pankit eivät ymmärtäneet henkilöstöpalvelualaa, mutta yksi ymmärsi ja Finnvera lähti mukaan, Fräntilä muistelee.

Hänen mukaansa kolmen vuoden toiminta- ja liikevaihtosuunnitelmien teko pankille oli käytännössä mahdotonta ja perustui pelkkiin spekulaatioihin.

– Alku vaati hirveästi jalkatyötä. Voi sanoa, että vahva ravintolatausta pelasti. Kesti yllättävän kauan laajentaa muille toimialoille.

Fräntilä kertoo, että ketjun tuki on franchising-yrittäjälle tärkein apu. Tukeen kuuluvat niin koulutukset kuin muukin materiaali.

Sen sijaan suurimpana harhana yrittäjä pitää sitä, jos joku kuvittelee kaiken hoituvan itsestään.

– Rahat on saatava itse kasaan. Sohvalle ei voi todellakaan jäädä makaamaan, Fräntilä sanoo.

Teksti: Kimmo Koivikko

FAKTA: Mikä franchising?

  • Franchisingista puhuttaessa on tehtävä jako kahteen. Franchising-antajat ovat ketjun omistajia ja franchising-ottajat ovat ketjun jäsenyrittäjiä. Franchisingissa on kyse näiden välisestä yhteistyöstä.
  • Franchising perustuu franchising-antajan kehittämään, omistamaan ja luovuttamaan konseptiin, jonka mukaisesti kaikki ketjun jäsenet toimivat. Konseptissa kaiken ytimessä on brändi. Yrittäjä saa konseptin käyttöönsä ja sitoutuu noudattamaan sitä.
  • Yrittäjä maksaa alussa ns. liittymismaksun, joka vaihtelee ketjuittain. Yleensä sen suuruus on noin 10 000-20 000 euroa. Lisäksi yrittäjä maksaa yleensä kuukausittain yhteistyö- ja markkinointimaksua. Yhteistyömaksu vaihtelee toimialoittain, mutta on keskimäärin 5-10 prosenttia liikevaihdosta.
  • Sopimukset ovat yleensä määräaikaisia, tyypillisesti viidestä kymmeneen vuoteen.
  • Franchising-yrittäjä kantaa samanlaista yrittäjäriskiä kuin muutkin yrittäjät.
  • Suomessa on arviolta 200-250 franchising-ketjua, joilla on noin 5 000 yrittäjää. Markkinan koko on noin viisi miljardia euroa.
  • Finnveran asiakkaina on noin tuhat franchising-yrittäjää. Alkutakaus on nykyään yleisin lainainstrumentti.
Jaa sivu: