Content Section
Uutiset

Suomen vientiin tulossa miljardien eurojen lovi, kun kohdemaiden talous viilenee – Isku nousseen korkotason korventamalle Suomen taloudelle

Rahtilaivaa lastataan satamassa.
Published date

Talouskasvun hidastuminen Suomen tärkeimmissä vientimaissa tietää vaikeuksia Suomen viennille. Finnveran laskelmien mukaan yhden prosenttiyksikön lasku viennin kohdemaan talouskasvussa vähentää 2–3 prosenttiyksikköä Suomen viennin kasvusta. Suomen viennin kasvu saattaa alentua kohdemaiden heikon talouskehityksen takia noin 4 miljardilla eurolla vuonna 2023 ja 1,5 miljardilla eurolla vuonna 2024, selviää tuoreesta Rahoitus & kasvu -katsauksesta. Globaalin kysynnän heikentyminen ja siitä seuraava viennin alentuminen on isku Suomen kansantaloudelle, joka kärvistelee jo valmiiksi jyrkästi nousseen korkotason kanssa, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Inflaation hidastuminen jatkuu sekä Suomessa että euroalueella, mutta edessä on vähintään lievä taantuma.  

Tavaraviennissä Suomen tärkeimmät kauppakumppanit heinäkuussa 2023 olivat Saksa, Yhdysvallat, Ruotsi, Hollanti, Kiina, Puola ja Viro. Niiden yhteenlaskettu tavaravienti kattoi liki 60 prosenttia kaikesta tavaraviennistä. Euromääräisesti Suomen tavaravienti on alentunut viime aikoina maasta riippuen jopa 12–25 prosenttia.  

Perinteisesti tärkeimpänä vientimaana pidetyn Saksan talouskasvun odotetaan alentuvan jopa kolmella prosentilla aikaisemmin ennustettuun verrattuna. Finnveran laskutoimitus heikon talouskasvun yhteydestä viennin alenemiseen tarkoittaisi, että lovi Suomen vientiin olisi karkeasti arvioiden jopa 600 miljoonaa euroa. 

–Viennin alentuminen on isku Suomen kansantaloudelle, joka on vahvasti riippuvainen viennin tuomista tuloista ja arvonlisästä. Teoriassa on mahdollista, että Saksa olisi erikoistapaus. Mutta vaikka laskentamallimme on karkea arvio, laskelmien mukaan pienenevän talouskasvun ja Suomen laskevan kokonaisviennin tasolla on vahva tilastollinen vastaavuus, pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo.  

Tulokseen vaikuttavat erityisesti ne maat, joihin Suomi vie euromääräisesti paljon, koska niiden talouskasvu saa laskelmassa suuremman painon. Kokonaisuudessaan globaalin talouden hidastuminen ja vientikysynnän heikentyminen voisi johtaa noin neljän miljardin euron tiputukseen viennissä verrattuna normaaliin. 

–Tärkeää on huomata, että kyse on skenaariosta, jossa länsimaiden talouskasvu jää nollan tuntumaan, mitä voi pitää vallitsevat riskit huomioiden optimistisena skenaariona. Vientikysynnän heikentymisen iskua Suomen talouteen vahvistaa se, että meillä talouskasvu on ollut nollissa jo kohta vuodenpäivät, ja kuluttajien luottamus on poikkeuksellisen pessimististä. Yksityinen kulutus tulee alentumaan, kun kuluttajien käytettävissä olevat tulot ovat pienentyneet eikä merkittävää parannusta asiaan ole odotettavissa tänä vuonna. Investoinnit ovat monin paikoin jäissä korkotason nousun ja globaalin epävarmuuden takia.  

Inflaatio jatkaa hidastumistaan, samalla hidastuu talouskasvu - ”Paras vakuutus olisi pitää talouden rakenteet joustavina” 

Euroalueen ennakollisten inflaatiolukujen perusteella Suomen inflaatio hidastui syyskuussa edelleen ja oli 3,0 prosenttia. Euroalueen inflaatio puolestaan hidastui noin prosenttiyksiköllä 4,3 prosenttiin.  

–Inflaation hidastuminen johtuu keskeisesti paitsi jyrkästi nousseista koroista, myös talouskasvun hidastumisesta monissa euromaissa. Näyttää siltä, että sekä Suomi että euroalue vajoaa vähintään mietoon taantumaan, mikä korjaa ”kuin itsestään” myös inflaatio-ongelman. Tämä tietää enemmän konkursseja yrityksille, mutta todennäköisesti, varsinkin mikäli tilanne pitkittyy, myös työttömyyden kasvua, Kotamäki sanoo.  

Kotamäen mukaan nähtäväksi jää, onko EKP:n rahapoliittinen kiristys ollut liian nopeaa ja liian jyrkkää koko euroalueen näkökulmasta. 

–Taloustilanne on hankala korkean julkisen velan kanssa kamppaileville euromaille. Viime vuosien talouskehitys on alleviivannut sitä tosiasiaa, että hyvinä aikoina päättäjät eivät ole halukkaita säästämään pahan päivän varalle, mutta huonoina aikoina alijäämien on annettu kasvaa voimakkaasti. Suhdanteiden näkökulmasta epäsymmetrisen finanssipolitiikan ei ole syytä jatkua loputtomiin, mutta poliittisesti asia on vähintäänkin kimurantti, Kotamäki sanoo. 

Kotamäen mukaan vallitseva globaali taloustilanne ja sen Suomeen ulottuvat vaikutukset osoittavat hyvin, kuinka Suomi on pienenä ja suhteellisen avoimena kansantaloutena altis markkinoiden globaaleille liikkeille.  

–Suomen kannalta paras vakuutus olisi pitää talouden rakenteet joustavina, jotta elpyminen voisi tapahtua nopeasti ja mahdollisimman vähäisin vaurioin. Valitettavasti Suomen ongelmina ovat korkean rakenteellinen työttömyys, vanheneva väestö ja korkea julkinen velka. Hyvä uutinen on, että sekä istuvalla että tulevilla hallituksilla tulee olemaan kädet täynnä työtä talouden tervehdyttämisessä, Kotamäki sanoo. 

Lisätiedot: 

Mauri Kotamäki, pääekonomisti, Finnvera, puh. 029 460 2878 

Liite: Rahoitus & kasvu -katsaus 3/2023: Globaali talous ja Suomen vienti, syyskuu​  (PDF) 

 

Jaa sivu: