Määräaikaisen pestin loppuessa Ville Salonen pyöritteli mielessään oman yrityksen perustamista. Pelatessaan Suomen ensimmäisen pakohuonepelin läpi Helsingissä Salonen ihastui siinä kokemaansa flow-tilaan.

– En murehtinut ulkomaailmaa kokonaiseen tuntiin. Pelin mahdollistama arjesta irtautuminen ja tiimiytyminen puhuttelivat minua, ja aloin miettiä, saisiko siitä itselleen työpaikan, mitä se käytännössä vaatisi ja millä aikataululla sen saisi tehtyä. Helsingin reissu oli kesällä 2014, ja lokakuussa yritys oli jo Tampereella pystyssä. Toiminimen avulla pääsin nopeasti alkuun.

Room Escape Finland Oy oli perustamisensa aikaan Suomen toinen pakohuonepeli, mikä tarkoitti, että kriteerit ja odotukset esimerkiksi lavasteille olivat matalampia. Näin alalle lähteminenkään ei tuntunut niin suurelta riskiltä.

– Olin entisessä työssäni ollut tekemisissä yrittäjyyden kanssa, ja molemmat vanhempani toimivat edelleen yrittäjinä. Voi sanoa, että perustiedot olivat hyvin hallussa jo ensi metreiltä. Suurin haaste on ollut itsensä monistamisen vaikeus – jo kuukausi perustamisen jälkeen palkkasin henkilökuntaa todettuani, että eihän tästä yksin tule mitään.

Myös lähes uuden idean myyminen pankille tuotti omat haasteensa, sillä lukujen tukena oli vain omat arviot. Salonen etenikin aluksi säästöillä ja sukulaisten avustuksella.

Vaihde silmään jo alussa

Alussa ajatuksena oli työllistää vain itsensä, mutta Salosen strategia kääntyi nopeasti yrityksen kasvuun ja laajentamiseen. Marras–joulukuun 2014 vaihteessa avautui jo toinen pelihuone, ja kolmas näki päivänvalon alkuvuodesta 2015. Tällä hetkellä Room Escape Finlandilla on kuusi toimipistettä, ja Tampereen Finlaysonin kahdeksan pelihuoneen ja kahden neuvotteluhuoneen toimipiste on Suomen toiseksi suurin pakopelikeskus.

– Menestyksemme oli yhdistelmä oikeaa ajoitusta ja onnea: olimme liikkeellä oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja oikealla asialla. Myös tuotteemme on hyvä, ja perustamisen aikaan puskaradio lauloi siitä iloisesti. Olimme muutaman vuoden ajan alan Tampereen ainoa toimija, mikä mahdollisti korkean käyttöasteen ja kasvun rahoittamisen myös muissa kaupungeissa. Olemme edelleen pieni yritys, ja joudumme valitsemaan tarkoin, mihin laitamme rahkeemme – väärän kokoinen toimipiste väärässä kaupungissa sitoisi liikaa pääomaa.

Alalle on lyhyessä ajassa tullut lisää kilpailua, ja keskeinen sijainti on hyvien pelien ja asiakaspalvelun ohella yhä tärkeämpi menestystekijä. Suomessa pakohuonepelejä pelaavat eniten nuoret työssäkäyvät aikuiset. Yritysmyynti nousee jatkuvasti, ja itse pelin rinnalle on tuotu myös oheispalveluja, kuten tilavuokrausta ja catering-mahdollisuus.

Paikallisesta valtakunnalliseen – ja kansainväliseen

Room Escape Finlandin tavoite kääntyi nopeasti paikallisesta yrittäjyydestä Suomen suurimman tittelistä kilvoitteluun. Nyt yritys on – mittaustavasta riippuen – Suomen suurin, ja mukana on yhtiökumppaneita ja hallitus. Salonen saa edelleen suurimmat onnistumisen elämykset asiakkaiden flow-tilan näkemisestä.

– On upeaa kuulla asiakkailta, miten he tulivat meille pitkän päivän päätteeksi, virkosivat pelin tuoksinassa eläväiseen keskusteluun ja hitsautuivat yhteen porukkana. Meidän palvelumme vei heidän iltansa oikeaan suuntaan.

Finnvera on ollut suuressa roolissa Room Escape Finlandin rahoittamisessa.

– Olemme saaneet Finnveralta tukea laajentumiseen Helsingin Tennispalatsin ja Tampereen Finlaysonin toimipisteitämme varten, joissa Finnvera on taannut pankille 80 prosenttia lainasta. Finnveran takaus teki lainan ottamisesta nopeampaa ja helpompaa. Rahoitus olisi järjestynyt varmasti muutenkin, mutta tie olisi ollut kivisempi.

Lisää elämyksellisyyttä videoprojisoinneista

Rahoitustarpeet eivät varmasti ole ohi, sillä Salosella on yritykselleen selkeä visio.

– En henkilökohtaisesti usko digitalisaation tuomiseen itse pakohuonepeliin, jossa on pohjimmiltaan kyse siitä, että tullaan pois näyttöjen ääreltä ja tehdään asioita yhdessä. Myöskään joissain maissa pakohuonepeleissä käytetyt näyttelijät eivät ole taloudellisesti kestävä valinta. Elämyksellisyys tulee joka tapauksessa vahvasti lisääntymään, eikä lavastuksia enää voi tehdä kirpputorikamalla. Uskon, että elämyksellisyyttä tuodaan tulevaisuudessa esimerkiksi videoprojisoinneilla, haju- ja äänimaailmoilla ja vielä pidemmälle viedyllä koodatulla sisällöllä.

Salonen tutustuu yhtiökumppaneineen seuraavaksi Yhdysvaltojen ison rahan huvipuistoihin ja kerää parhaat vinkit Room Escape Finlandin toimintaan.

– Meidän tulee panostaa tuotekehitykseen ja kasvun myötä myös hallintoon. Kansainvälistyminen on sekin varteenotettava vaihtoehto, sillä Suomesta loppuu nopeasti lääni. Tärkeintä on hahmotella vaihtoehtoja sille, mitä uutta alalle voisi tuoda, ja sillä matkalla olemme nyt.

Room Escape Finland Oy

  • Vuonna 2014 perustettu pakopeliyritys, jonka erilaisin tehtävin varustetuissa pelihuoneissa 2–6 hengen joukkueilla on tunti aikaa selvittää huoneen arvoitus ja päästä huoneesta ulos. Peli vaatii logiikkaa, luovuutta ja sujuvaa yhteispeliä.
  • Kuusi toimipistettä sijaitsevat Tampereella, Helsingissä, Lahdessa, Rovaniemellä ja Naantalissa.
  • Toimipisteissä käy 100–150 ryhmää viikossa.
  • Työllistää omistajan lisäksi 4 esimiestä, pelivalvonnassa 40–50 osa-aikaista työntekijää.
  • Liikevaihto vuonna 2017 1 MEUR, kasvua edellisvuodesta 50 %. Ennuste tilikaudelle 2018 1,3 MEUR.
  • www.roomescape.fi