Räätälöityjä kylmälaitteita valmistava Aste Finland sai alkunsa, kun perustajien aiempi työpaikka päätyi konkurssiin. Jussi Salonen kumppaneineen ei jäänyt harmittelemaan tilannetta, vaan päätti perustaa uuden yrityksen samalle alalle.

– Meillä oli valmiina hyvä porukka, jolla oli alan kokemusta sekä vahvaa tahtoa suunnitella ja valmistaa tuotteita Suomessa. Kenelläkään meistä ei ollut aiempaa yrittäjäkokemusta, joten päätös yrittäjyydestä oli koko tiimille hyppy uuteen ja mielenkiintoiseen elämänvaiheeseen, Salonen kertoo.

Yritys perustettiin vuonna 2010, ja kylmälaitteiden markkinointi ja valmistaminen alkoi vuonna 2012.

Yrityksen toiminta käynnistyi vaiheittain. Aluksi suunniteltiin kylmälaitteita ja sen jälkeen näiden prototyyppejä ja piensarjoja. Hetken päästä yrityksellä tuli tarvetta myös omalle tuotannolle.

Nykyään Aste Finlandin asiakkaat ovat pääosin virvoitusjuoma- ja panimoteollisuuden toimijoita.

– Uuden asiakaskunnan luominen oli haastavaa, mutta onneksi osa asiakaskontakteista tuli mukana aiemmasta työpaikasta. Asiakassuhteet ovat vain syventyneet vuosien myötä, Salonen kertoo.

Oikea rahoituskumppani nostaa yrityksen lentoon

Avun saaminen yrityksen alkuvaiheessa ei ollut helppoa. Salosen mukaan oli todella lähellä, että Aste Finland olisi jäänyt kokonaan perustamatta.

– Olisimme tarvinneet alkuvaiheessa enemmän apua ja rakentavaa ohjausta. Astuimme sudenkuoppiin ja maksoimme kalliit oppirahat, mutta kaikesta selviydyttiin, Salonen toteaa.

Sittemmin yritys on kasvanut 50–60 prosentin vuosivauhdilla. Kasvun ovat mahdollistaneet osaava ja sitoutunut henkilöstö sekä onnistuneet rahoitusratkaisut.

– Kun yritys kasvaa ja kehittyy, on uusiin haasteisiin ja tilanteisiin mukauduttava nopeasti. Siksi organisaatiossamme on osaajia monelta eri alueelta. Erityistä lisäosaamista olemme hankkineet talouspuolelle.

Yritys on saanut kehitys- ja kasvurahoitusta Tekesiltä ja operatiivisen toiminnan rahoitusta Nordealta ja Finnveralta.

Salonen haluaa painottaa, kuinka tärkeitä rahoituskumppanin osaaminen ja ammattitaito ovat. Hän kiittelee Finnveran yhteyshenkilöä, joka on auttanut yritystä erilaisissa haasteissa ja muuttuvissa tilanteissa.

– Alan ja tilanteen ymmärtävä henkilö voi saada yrityksen lentoon, kun taas pahimmassa tapauksessa osaamattomuus voi pilata koko yrityksen. Ilman Finnveraa meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia kasvaa nykyisen kokoiseksi.

Kolminkertaista kasvua ja laajenevat markkinat

Aste Finlandin tulevaisuus näyttää hyvältä. Yrityksen tavoitteena on kolminkertaistaa liikevaihto seuraavan kolmen vuoden aikana.

– Yritys on käynyt läpi ison muutoksen autotallimaisesta valmistuksesta teolliseksi toimijaksi. Kun toimitilat ja prosessit alkavat olla kunnossa, olemme valmiita ottamaan enemmän vastuuta ja tavoittelemaan isompaa markkinaosuutta.

Salosen mukaan on nähtävissä, että asiakkaat haluavat jatkossa vaikuttaa enemmän tuotteiden ominaisuuksiin ja ulkoasuun. Räätälöidyille kylmälaitteille on siis tiedossa kasvavat markkinat. Salonen arvelee suurimman kasvun tapahtuvan Euroopassa.

– Kilpailuetujamme ovat tuotteidemme korkea laatu ja hyvät ominaisuudet sekä paikallisuus. Lisäksi hyvä asiakaspalvelu ja nopeat toimitukset takaavat korkean asiakastyytyväisyyden. Yrityksen yhtenä tukijalkana ovat myös vihreät arvot. Tuotteemme ovat energiatehokkaita, ja niissä käytetään vain ympäristöystävällisiä kylmäaineita.

Aste Finland Oy

  • Forssassa toimintansa aloittanut yritys, joka valmistaa räätälöityjä kylmälaitteita elintarvike-, juoma- ja panimoteollisuudelle.
  • Työllistää tällä hetkellä keskimäärin 30 henkilöä.
  • Liikevaihto: 3,6 miljoonaa euroa 3/2015
  • www.astecoolers.com