Etsi Finnverasta

Uutiset

Edellinen sivu

Vientitakuulaitokset ja yksityiset vakuuttajat vauhdittavat vientikauppaa tuotteliaasti – Finnvera palkittiin vientitakuulaitoksena

11.06.2018

Sata vuotta sitten maailma oli toipumassa ensimmäisestä maailmansodasta. Ensimmäiset viennin riskejä vakuuttavat luottovakuuttajat ja vientitakuulaitokset perustettiin vauhdittamaan kriisin jälkeistä maailmankauppaa. Vientiä tarvittiin talouskasvun taustalle, ja viejät tarvitsivat suojaa kaupan riskeiltä sekä rahoitusta toimintaansa. Samoista syistä vientitakuulaitoksia ja luottovakuuttajia tarvitaan edelleen. Poliittisten riskien ja vientikaupan luottoriskien vakuutusten käyttäminen on kasvava trendi maailmalla.

Vuonna 2017 jo 14 prosenttia maailman tavara- ja palveluviennistä oli suojattu luottovakuutuksilla, kertoo luotto- ja investointiriskien vakuuttajien kansainvälinen järjestö, Bernin Unioni. Järjestö on toiminut vuodesta 1934, ja sen 85 jäsentä yli 70 maasta ovat valtiollisia vientitakuulaitoksia, yksityisiä luottovakuuttajia ja monenkeskisiä multilateraaleja vakuuttajia, jotka kaikki vakuuttavat vientiin ja ulkomaisiin investointeihin liittyviä riskejä. Maailmanlaajuisesti Bernin Unionin jäsenten yhteenlaskettu uusi liiketoiminta ylsi viime vuonna 14 biljoonaan dollariin. Summa jää vain hieman Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta, mutta ylittää selvästi Kiinan bruttokansantuotteen ja on noin 2 000 dollaria jokaista maailman asukasta kohden.

–Viime vuosina yksityisten luottovakuuttajien rooli on kasvanut, ja yksityiset markkinat ovat ottaneet entistä enemmän osuutta valtiollisilta toimijoilta. Tämä on tervetullut kehitystrendi, sanoo Finnveran varatoimitusjohtaja ja Bernin Unionin presidentti Topi Vesteri. Hänet palkittiin äskettäin kansainvälisesti elämäntyöstään viennin rahoituksessa TXF Industry Fellowship -palkinnolla

–Hyvässä taloussuhdanteessa yksityisten toimijoiden osuus nousee, eikä valtiollisten osuus kasva yhtä paljon. Taantumassa tuppaa käymään päinvastoin, yksityiset väistyvät ja julkiset vientitakuulaitokset pyrkivät paikkaamaan markkinapuutetta ottamalla enemmän viennin riskejä kantaakseen, Vesteri sanoo.

Tietyt kaupat eivät synny ilman vientitakuulaitoksia

Vesterin mukaan valtiolliset vientitakuulaitokset eivät ole näillä näkymin tekemässä itseään tarpeettomiksi, vaikka näin on ehkä joskus toivottu ja ajateltu.

–Yksityiset eivät korvaa valtiollisia toimijoita. Tietyt suuret pitkää maksuaikaa vaativat kaupat vain eivät synny ilman, että mukana on valtiollinen vientitakuulaitos. Tähän vaikuttaa myös pankkien tiukentunut sääntely, jonka myötä yhä harvemmat pankit ovat halukkaita toimimaan vientiluottojen riskinottajina ja rahoittajina. Eikä regulaatio tule vähenemään, Vesteri sanoo.

Joissain tapauksissa valtiolliset laitokset toimivat itse suoran vientiluoton antajina ilman pankkien mukanaoloa tai ne toimivat pääjärjestäjinä syndikoiden osan luotosta pankeille. Myös pienten vientiluottojen hoitamiseen pankkien kiinnostus koetaan riittämättömäksi.

Kehitys on johtanut siihen, että kansainvälisesti vientitakuulaitosten rooli on kasvanut suurissa vientikaupoissa, joissa maksuajat ovat pitkiä ja joihin liittyy keskimääräistä enemmän potentiaalisia riskejä. Juuri niiden kantamiseen vientitakuulaitokset on alun perin perustettukin. Kyse ei kuitenkaan ole vain riskeistä vaan hyvin hoidettuna kyse voi olla valtiolle tuottavasta liiketoiminnasta, jonka vaikuttavuus vientiin ja työllisyyteen on merkittävä. Esimerkiksi Suomessa takuutoiminnan ylijäämistä on kertynyt noin 1,4 miljardin euron rahasto, joka toimii puskurina mahdollisia Finnveran tulevia vientitakuutappioita varten.

Aasian maiden vaikutus kasvussa – Yhdysvallat suurin kohdemaa

Maailman suurimpien vientitakuiden myöntäjien joukossa ovat Euroopasta Saksa ja Italia. Tänä päivänä top 5:ssä on kolme Aasian maata mukaan lukien Kiina, jonka vaikutus maailmantaloudessa näkyy vahvasti myös tätä kautta.

–Aasian maiden merkitys viejinä on kasvanut valtavasti. Maailman suurin vientiluotottaja on itse asiassa China Development Bank, joka ei edes ole Kiinan virallinen vientiluotottaja, vaan näitä ovat China Eximbank ja takuulaitos Sinosure, jonka volyymit ovat Bernin Unionin suurimmat, Vesteri sanoo.

–Me kehittyneissä maissa koemme olomme uhatuiksi, kun uudet vientimaat jyräävät maailmankaupassa. Toinen puoli kuitenkin on se, että elintaso on noussut ja kokonaisia maita on nousemassa ja noussut köyhyydestä globalisaation ja viennin myötä, esimerkkeinä juuri Kiina ja Intia.

Vientiluottoja myönnetään ja taataan eniten Yhdysvaltoihin suuntautuviin kauppoihin.

–Yhdysvaltoihin liittyy luonnollisesti riskejäkin, ja esimerkiksi Bernin Unionin jäsenet maksoivat viime vuonna eniten korvauksia Yhdysvaltoihin tehdyistä lyhyen maksuajan luottovakuutuksista.

Suurempi syy Yhdysvaltain ykkössijaan on kuitenkin se, että siellä yksityinen sektori investoi tuotteisiin, jotka vaativat pitkän maksuajan ja joihin liittyy esimerkiksi toimialaan ja taloussuhdanteisiin liittyviä riskejä.

–Julkisesti tuetut vientiluotot ovat suurten risteilyaluskauppojen edellytys. Rahoitusmarkkinakriisin opettamina varustamot eivät allekirjoita suuria alustilauksia varmistamatta vuosien päähäähän ajoittuvien toimitusten pitkäaikaista rahoitusta.

Finnvera kansainvälisesti paras vientitakuulaitos vuonna 2017

Finnvera onnistui vientitakuulaitoksena palvelemaan ulkomaisia ostajia parhaiten vuonna 2017. Tämä käy kansainvälisen viennin rahoitukseen erikoistuneen median ja analyytikon TXF:n haastattelututkimuksesta, jossa arvioijia olivat pääomatavaroiden ostajat eri puolilta maailmaa. Finnvera oli koko Importers' Choice -vertailun selvä ykkönen ja onnistui ostajien mielestä erityisesti toimialan asiantuntemuksessa, asiakkaiden liiketoiminnan ymmärtämisessä ja asiakaspalvelussa.

Finnvera oli paras muun muassa asiakaspalvelussa ja rahoituskapasiteetissa. Molemmissa ostajien arviot paranivat selvästi aiemmasta.

– Tutkimuksella on meille erityistä arvoa, sillä siinä meitä arvioivat ulkomaiset ostajat eli ne yritykset, jotka ostavat suomalaisilta vientiyrityksiltä hyödykkeitä. Meidän tehtävämme on edistää suomalaista vientiä, ja yhä useammin kauppojen syntyminen on kiinni yhteistyöstä myös ostajan kanssa, eli miten suomalainen viejä pystyy tarjoamaan ostajalle joustavan rahoituksen tuotteen ostamiseen, sanoo liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta.

Finnvera paransi suoritustaan myös kauppojen toimeenpanossa ja sai kiitosta joustavuudesta.

Palkinto luovutettiin TXF:n konferenssissa Prahassa 6.6.2018. Finnvera palkittiin myös viejien arvioissa Exporters' Choice -vertailussa yhtenä parhaista vientitakuulaitoksista, jotka ovat onnistuneet tukemaan vientiyritysten liiketoimintaa.

–Olemme erittäin iloisia siitä, että erotumme maailmalla juuri vientitakuulaitoksena, joka ymmärtää viejien ja ostajien tarpeet ja liiketoiminnan. Liiketoimintaosaamisen ansiosta löydämme molempien osapuolten kannalta parhaat ratkaisut siten, että kauppaan liittyvät riskit on Finnveran kannalta huolellisesti analysoitu.

TXF luovutti Prahassa myös Finnveran varatoimitusjohtajalle Topi Vesterille TXF Industry Fellowship -palkinnon elämäntyöstään viennin rahoituksessa. 

Lisätietoa:

Tietoa palkinnoista TXF Median Twitter-sivulla.

Tutustu TXF News -sivustoon.

Puhelinvaihde

029 460 11 (ark. 8.00-16.15)

Rahoitusneuvonta

029 460 2580 (ark. 9.00–16.15)

Muu asiointi

029 460 2790 (ark. 9.00–16.15)

Helsingin-pääkonttori

Porkkalankatu 1

PL 1010, 00101 Helsinki

Kuopion-pääkonttori

Kallanranta 11

PL 1127, 70111 Kuopio

Katso kaikki yhteystiedot