Etsi Finnverasta

Artikkelit

Edellinen sivu

Hyvässä hallitustyöskentelyssä 1+1=11

26.09.2017

Kukaan ei tarvitse tuotettasi. Ole valmis luopumaan omista suosikeistasi – tässä muutamia Sissi Silvánin oppeja brändäykseen ja hallitustyöskentelyyn. Mitä suomalaisyritykset voisivat oppia mielikuvien rakentamisesta, ja miten hallitustyöskentelystä saadaan kaikki tehot irti?

Sissi Silvánin oma yritys PanScan Consulting auttaa suomalaisia yrityksiä saamaan jalansijaa kansainvälisillä markkinoilla. Aikaisemmin esimerkiksi Finpron ja H&M Finlandin johdossa työskennelleen Silvánin piinkova asiantuntemus B2C-tuotteiden, retail-konseptien ja muotoilun parissa takaa hänen osaamiselleen kovan kysynnän myös hallitusammattilaisena.

Silván tyrmää sitkeässä istuvan uskomuksen suomalaisyritysten kyvyttömyydestä menestyä kansainvälisesti.

– Suomi ei ole huono eikä heikko, olemme yksinkertaisesti kaupallisesti pieni peluri. Meillä on aloja, joilla on valtava mahdollisuus kasvattaa kansainvälistä kauppaa.

Silván asuu puolet vuodesta 150-vuotiaassa olkikattoisessa tanskalaistalossa ja ammentaa ammatillisesti tanskalaisesta asenteesta ja sykkeestä. Tanskan koti mahdollistaa myös kyvyn jakaa asiakkaille viimeisimpiä tuulia maailmalta. Silvánin mukaan yksi yritysten suurimmista haasteista on napakka erottautuminen.

– Vanha kunnon hissipuhe on edelleen kunniassaan. Jokaisen yrittäjän pitää pystyä kertomaan tiiviisti, mistä yrityksessä on kyse. Mitä teemme, ja miten se on erilaista?

Maailmassa on jo kaikkea

Silvánin mukaan hyvä lähtökohta brändiajatteluun on kollegalta lainattu ”basically nobody needs your product” – kaikesta on jo tarjontaa. Yrittäjällä on kuitenkin mahdollisuus ja vastuu tehdä tuotteesta kiinnostava. Tämän tiedostettuaan on helpompaa pohtia, mikä tekee omasta tekemisestä tai tuotteesta kiinnostavan. Bränditarinan on oltava aito ja oivaltava, sillä päälle liimatun kiillon aika on ohi.

Erottautua voi myös tekemällä jotain poikkeuksellisesti ja tavalla, joka tarjoaa kuluttajalle helppoutta. Fyysisissä tuotteissa erottautumistekijänä voi toimia tuotteen uudenlainen tai miellyttävä muotoilu. Eräs tapa erottautua on myös alalle poikkeuksellinen valmistustapa – esimerkiksi ekologista uutuutta on helppo brändätä ja markkinoida.

– Ja kaiken tämän pitää luonnollisesti olla myös houkuttelevassa paketissa. Koiraihmisenä sanon aina, että kuluttajalle pitää tulla kuolatipat!

Suomalaisyritysten vahvuudet ovat osaaminen, kunnianhimo ja huolellinen viimeistely, Silván listaa. Haasteena on se, että maailmassa tätä kaikkea on jo yllin kyllin. Silván luonnehtii Suomea pieneksi ja kiltiksi markkinaksi, mikä ei ole omiaan hilaamaan markkinoinnin rimaa riittävän korkealle.

– Vaikka brändi olisi kuinka hyvä, kansainvälistyminen on paljolti myös jalkatyötä ja rantautumista ihmisten keskuuteen. Nopean kiinnostuksen herättäminen on nykyään erittäin tärkeää. Myyntitilanteessa oma innostus pitää saada tartutettua.

Yrityksen pyrkiessä uusille markkinoille on äärimmäisen tärkeää saada tuotteesta tai palvelusta rehellistä palautetta jo varhaisessa vaiheessa. Mukana on hyvä olla paikallisen kulttuurikontekstin tunteva henkilö, sillä monesti ulkomailla tapa kommunikoida on liikemaailmassa kuorrutetumpi kuin Suomessa.

Hallitustyöskentelystä resursseja ja ammattimaisuutta

Kaikkien yritysten ei tarvitse kasvaa Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta julkinen rahoitus halutaan kuitenkin kohdistaa yrityksiin, jotka aidosti hakevat kasvua myös maailmalta. Silvánin mukaan on ymmärrettävää, jos jo ympäripyöreää päivää painava yrittäjä empii bisneksensä kasvattamista. Tähän Silván tarjoaa ratkaisuksi ammattimaista hallitustyöskentelyä, jota hänen mukaansa hyödynnetään aivan liian vähän.

– Yrittäjät pelkäävät hallitustyöskentelyssä lähinnä kolmea mörköä: päätösvallan menetystä, kuluja ja päätöksenteon jäykkyyttä.

Silván haluaa rauhoitella yrittäjiä. Omistajan äänen yli ei voida ajaa. Kulut kannattaa ajatella äärimmäisen edullisena konsultointina. Hallitustyöskentelyn mukanaan tuoma systemaattisuus taas on hyvä saada mukaan mahdollisimman varhain, jotta pystyy kasvattamaan jotain muuta kuin korttitaloa. Järjestelmällisyys myös valmistaa kasvuun.

Hallitustyöskentelyssä on hyvä kuitenkin valmistautua kompromisseihin –  ”be prepared to kill your darlings”. Toimitusjohtaja saattaa myös huomata, että omat vahvuudet ovatkin esimerkiksi tuotekehityksessä, jolloin on hyvä pohtia, mikä firman kasvulle on tehokkainta. Hallitusten jäsenten näkemyksistä kannattaa ilahtua, ei ahdistua. Yksikään hallitus ei halua olla vain kumileimasin.

Synergiaa ja henkilökemioita

Hallitukseen on hyvä saada henkilöitä, joilla on kokemusta ja näkemystä vastaavantyyppisistä haasteista ja siitä, missä järjestyksessä asioita kannattaa tehdä – sanalla sanoen: strategista osaamista. Hallituksen päätehtävänä tulee olla yrityksen strategian luominen ja siihen sitoutuminen. Hallitus pohtii yhdessä, mitä yrityksen matkaan tarvitaan, mitä vielä puuttuu ja mihin halutaan sparrausta.

Hallituksen ja johtoryhmän olisi hyvä muodostaa tiimi, jolla on myös hauskaa yhdessä.

– Hyvä fiilis syntyy henkilökemioista. Hallitustyöskentelyssä 1+1 on päivänselvästi 11! Tämä kuvaa sitä synergiaa, joka tiimissä pitää syntyä.

Lisää rahoitusta myyntiin

Silvántoimii nykyään myös bisnesenkelinä. Hän pitää yritysten rahoitusmahdollisuuksia kaikissa Pohjoismaissa hyvinä, mutta löytää myös parannettavaa.

– Suomessa myyntiin liittyvät toimenpiteet ovat asia, joihin ei voi saada rahoitusta. Ehkä meillä myyntiä pidetään tietynlaisena punaisena vaatteena, mikä kertoo siitä, ettemme täysin ymmärrä sen merkitystä yrityksen kasvulle. Julkisella rahoituksella voisi toteuttaa myyntiesitys-koulutuksia ja sparrausta. Pitäisin tätä hyvänä investointina.

Sanottua

  • On hyvä miettiä, miten kauan ihminen on samassa tehtävässä parhaimmillaan. Uskon tässäkin vahvasti kierrätykseen. Työelämää pitäisi muutenkin ajatella enemmän kolmiulotteisena surffauksena kuin uratikkaina, joita kiivetään yhteen suuntaan.
  • Usein kysytään, miten luovuus ja kaupallisuus sopivat yhteen. Kysymys on nurinkurinen – kaiken luomisen lähtökohta on, mikä tässä on kiinnostavaa ja mitä hyötyä tästä on.
  • Näkisin mielelläni enemmän yhteistyötä kilpailijoiden välillä. Yhdessä olemme vahvempia.
Puhelinvaihde

029 460 11 (ark. 8.00-16.15)

Rahoitusneuvonta

029 460 2580 (ark. 9.00–16.15)

Muu asiointi

029 460 2790 (ark. 9.00–16.15)

Helsingin-pääkonttori

Porkkalankatu 1

PL 1010, 00101 Helsinki

Kuopion-pääkonttori

Kallanranta 11

PL 1127, 70111 Kuopio

Katso kaikki yhteystiedot