Etsi Finnverasta

Artikkelit

Edellinen sivu

Alkutakauksia myönnetty yli 125 miljoonalla eurolla – riittävä rahoitus elintärkeä aloittavalle yritykselle

Viiniasiantuntija Timo Jokinen arvostaa korkeimmalle tunnustuksen, jonka hän sai viime vuonna. Grand Officier Maître Sommelier du Bailliage de Finlande -kunniakirja on myönnetty vain neljälle Paistinkääntäjien eli Chaîne des Rôtisseurs -järjestön jäsenelle koko maailmassa.

20.06.2018

Finnveran kolme vuotta sitten lanseeraama alkutakaus on vakiintunut alkuvaiheen yritysten rahoitusmallina, ja vuosittain noin tuhannelle yritykselle myönnetään alkutakaus pankkilainan vakuudeksi. Euromääräisesti alkutakauksia on myönnetty reilulla 125 miljoonalla eurolla. Viinibistron avannut Timo Jokinen pitää riittävää rahoitusta elintärkeänä aloittavalle yritykselle. Kilpaillulla alalla yritykseltä vaaditaan erikoistumista.

Finnveran rahoitusneuvojan Samuli Kraaman mukaan majoitus- ja ravintolatoiminta on yksi niistä toimialoista, jonka yritykset hakevat alkutakauksia eniten. Kolmen kärjessä ovat myös vähittäiskauppa ja teollisuus.

"Takaus on tarkoitettu maksimissaan kolme vuotta vanhoille yrityksille tuotekehitykseen, investointeihin ja käyttöpääomaksi. Hyvä taloustilanne vaikuttaa, sillä tänä vuonna hakemusten määrä on kasvanut ja lainaa haetaan erityisesti investointeihin."

Alkutakausten hakemusmäärä on ollut suhteellisen tasaista koko sen kolmivuotisen historian ajan, mutta painopiste on siirtynyt 2–9 hengen mikroyrityksistä enemmän yksinyrittäjiin.

Kraama toivoo, että entistä useammat yritykset tunnistavat alkutakauksen mahdollisuudet yhtenä rahoitusvaihtoehtona kasvun tukemiseksi.

"Alkupäähän menee muitakin tuotteita. Finnvera-takauksessa on otettu ne yritykset huomioon, joille alkutakaus ei sovi. Takausta ei voi käyttää esimerkiksi liiketoimintakauppoihin, vientiin tai toimitilan hankinnan rahoittamiseen", Kraama sanoo.

Hänen mukaansa alkutakauksen hakeminen on pyritty tekemään yrittäjille mahdollisimman helpoksi. Pankki hakee takausta yrittäjän puolesta, joten yrittäjä asioi suoraan vain oman pankkinsa kanssa. Pankit arvioivat yrityksen liiketoiminnan tai investoinnin rahoituslaskelmien uskottavuuden ja lähettävät takaushakemuksen Finnveralle.

Finnveran takausosuus on enintään 80 prosenttia haettavasta lainasta, ja takauksen maksimimäärä on 80 000 euroa. Lainamäärät ovat olleet keskimäärin puolet pienempiä.

"Se on jo riittävä summa. Alkuvaiheen yrityksille on tärkeää, että rahoituslaskelmat ja tulojen ennustaminen tehdään hyvin. Lainaa ei kannata myöskään maksaa takaisin liian kireällä aikataululla. Myönnetyissä alkutakauksissa takaisinmaksuaika on keskimäärin 5-6 vuotta. Se on aika sopiva luku", Kraama sanoo.

Viinituntija ravintoloitsijaksi

Winebridge-nimisen viinibistron kesäkuussa avaava Timo Jokinen sijoitti yritykseensä alkutakauksen lisäksi vastaavan summan omia rahojaan. Takauksen hakeminen oli Jokiselle samalla hyvä happotesti yrityksen liikeidean toimivuudesta.

"Kaksi-kolme vuotta on hyvä indikaattori seurata yrityksen kannattavuutta. Vuodessa ei vielä tehdä ihmeitä", hän laskee.

Vanhan vitsin mukaan helpoin keino päästä miljonääriksi on perustaa ravintola. Ensin tosin pitää olla taskussa miljardi ylimääräistä.

Viiniasiantuntijana tunnettu ja palkittu Jokinen oli itsekin pitkään ravintolan perustamista vastaan. Mieli kuitenkin muuttui.

"Tampereella on yli 300 ravintolaa, joten asiakkaita ei voi ryhtyä kalastelemaan kaduilta. Asiakaskunta löytyy yrityspuolelta. Viinit ovat kaiken keskiössä. Pidämme teemailtoja ja -viikkoja, joiden mukaan vaihtuu myös menu. Laatu on isossa roolissa ja meillä on ravintolan suhteen erittäin kunnianhimoiset tavoitteet", Jokinen kertoo.

Hän on perustanut ja myynyt useita yrityksiä 44-vuotisen yrittäjäuransa aikana. Näistä vuosista yli puolet kului Kaakkois-Aasiassa. Siellä hän osti isoja eriä optiikkaa ja muuta tavaraa, joita kuljetettiin konttikaupalla muun muassa Suomeen myyntiin.

Kaakkois-Aasiassa alkoi myös Jokisen ura viinien parissa. Parhaimmillaan hänellä oli yritykset neljässä eri Aasian maassa.

"Suuri suu vei viinibisnekseen. Paikallisissa ravintoloissa oli niin huonoja viinejä, että tilasin sinne Ranskasta 11 000 viinipulloa myyntiin. Sitten oli pakko lähteä opiskelemaan viinialaa", Jokinen muistelee.

Jokisen kaikki yritystoiminta liittyy tällä hetkellä viiniin: koulutukseen, tuomarointiin, viinimessujen järjestämiseen ja moneen muuhun.

Jokinen nostaa esiin henkilökohtaiset verkostot yhtenä tukipilarina, jonka avulla hänen yrityksensä ovat menestyneet.

"Winebridgessä henkilökohtaiset suhteet painavat paljon. Aloittaville yrittäjille verkostot ovat elintärkeitä. Aasiassa piti kuukausikaupalla jakaa ensin käyntikortteja ja rakentaa luottamusta. Vasta sen jälkeen puhuttiin työasioita", Jokinen sanoo.

FAKTA: Mikä alkutakaus?

Alkutakaus auttaa yrityksiä saamaan rahoitusta pankista investointi- ja käyttöpääomatarpeisiin. Sen avulla esimerkiksi yrityksen perustaminen saattaa onnistua tilanteissa, joissa rahoitusta ei ilman alkutakausta pystyttäisi järjestämään.

Alkutakauksen voi saada yritys, joka on ollut toiminnassa enintään kolme vuotta. Alkutakauksen tuotepäällikön Anna-Katariina Ojalan mukaan takauksesta hyötyvät erityisesti kasvussa olevat yritykset, joiden toiminta on aluksi lähtenyt liikkeelle omalla tai pankin rahoituksella.

"Kolme vuotta on usein sellainen aika, jossa näkee, onko yritystoiminta lähtenyt hyvin käyntiin. Yrittäjän uskallus lisäinvestointeihin tai yrityksen kehittämiseen on tällöin ajankohtaista. Rahoitusmalli on vakiinnuttanut paikkansa pankkien ja yrittäjien keskuudessa. Konsepti on havaittu hyväksi ja toimivaksi, ja sen käyttöä on varaa lisätäkin", Ojala sanoo.

Alkutakaus sopii pienempiin, esimerkiksi 20 000–50 000 euron luottoihin. Takausta voi hakea uudelleenkin, kunhan yritykselle myönnettyjen alkutakausten yhteissumma ei ylitä 80 000 euroa.

Alkutakaus voi myös olla osa isompaa rahoituskokonaisuutta. Taatun lainan takaisinmaksuaika voi olla maksimissaan kymmenen vuotta.

Alkutakaus ei käy yrityskauppoihin, vientiin tai toimitilahankintojen rahoittamiseen. Näiden hankkeiden rahoittamiseen soveltuvat muut Finnveran takaustuotteet.

Vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä alkutakauksia on myönnetty noin 12 miljoonalla eurolla. Kysynnässä näkyy se, että kaupallinen rahoitus toimii tällä hetkellä hyvin ja tarjonta on hyvällä tasolla. Lisäksi uusilla yrittäjillä on usein riittävät vakuudet. Myös EU-rahoitusinstrumenttien saatavuus on vaihtoehtona Finnveran takauksille.

Alueellisesti alkutakauksen suosio on varsin tasaista. Eniten alkutakauksia ovat saaneet eteläsuomalaiset yritykset. Toimialoista alkutakauksen käyttäjien top 3 ovat teollisuus ja muu valmistava toiminta, vähittäiskauppa ja kolmantena majoitus- ja ravitsemusala. Päätoimialat kattavat 40 prosenttia myönnetyistä takauksista.

Isojen toimialojen ulkopuolella alkutakaukset jakautuvat hyvin laajasti eri aloille, aina korjaamotoiminnasta matkailun tukeen, tietotekniikkaan tai puhtaanapitopalveluihin.

Lue lisää alkutakauksesta täältä.

Puhelinvaihde

029 460 11 (ark. 8.00-16.15)

Rahoitusneuvonta

029 460 2580 (ark. 9.00–16.15)

Muu asiointi

029 460 2790 (ark. 9.00–16.15)

Helsingin-pääkonttori

Porkkalankatu 1

PL 1010, 00101 Helsinki

Kuopion-pääkonttori

Kallanranta 11

PL 1127, 70111 Kuopio

Katso kaikki yhteystiedot