Content Section
Tiedotteet

Yrityskaupoissa kovat luvut - kasvua 11 prosenttia

Yrityskaupoissakovatluvutkasvua11prosenttia.jpg
Published date

Finnvera on alkuvuonna rahoittanut pk-yritysten omistajanvaihdoksia lähes 70 miljoonalla eurolla.

Yrityskauppojen määrä on yllättänyt rahoittajat positiivisesti.

Finnveran rahoittamat omistajanvaihdokset ovat alkuvuoden aikana lisääntyneet euromääräisesti 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Finnvera rahoitti liki 70 miljoonalla eurolla lähes 500 pk-yrityksen omistusjärjestelyjä.

Vertailun vuoksi, vuonna 2015 vastaavat luvut koko vuoden osalta olivat 120 miljoonaa euroa ja lähes tuhat omistusjärjestelyä. Omistusjärjestelyt nousivatkin tuolloin ensimmäistä kertaa kasvuun vuoden 2010 jälkeen.

Asiakkuuspäällikkö Janne Koivuniemi yllättyi yrityskauppojen määrästä, sillä vertailukauden eli viime vuoden alku oli todella kova. Ensimmäisen vuosipuoliskon osalta kasvu oli lähes 70 prosenttia. Loppuvuotta kohti volyymi laimeni selvästi.

– En ollut tällaiseen varautunut, eikä varmaan kukaan muukaan. Tästä vuodesta tulee viime vuotta vilkkaampi, Koivuniemi ennustaa.

– Kappalemääräisesti kauppoja on nyt rahoitettu suunnilleen samaan tahtiin. Se kertoo siitä, että hankkeet ovat isompia, hän jatkaa.

Koivuniemen mukaan yrityskauppojen osuus Finnveran pk-yritysten kokonaisrahoituksesta on myös noussut, 15 prosenttiin. Kasvua on kolme prosenttiyksikköä.

– Joillakin alueilla yrityskauppajärjestelyjen osuus on jopa yli neljänneksen, Koivuniemi vahvistaa.

Pientä ja perinteistä

Asiakkuuspäällikkö näkee kasvun taustalla useitakin syitä.

Yrityskaupat ja omistajanvaihdokset ovat olleet viimeisen vuoden aikana enemmän julkisuudessa. Lisäksi Finnvera on entisestään lisännyt omaa aktiivisuuttaan niin yrityskauppojen asiantuntijoiden kuin suoraan yritystenkin kanssa.

Ylivoimaisesti suurin osa rahoitetuista kaupoista kohdistuu edelleen pieniin, muutaman hengen yrityksiin. Tutkimusten mukaan omistajaa vaihtavan yrityksen keskimääräinen liikevaihto on noin 400 000 euroa.

– Yritykset ovat myös aika perinteisiltä aloilta, kuten tuotannosta ja palvelualalta sekä jonkin verran maahantuontialan yrityksiä, Koivuniemi vahvistaa.

Suomessa tehdään vuosittain noin 2 000-3 000 yrityskauppaa. Tarkkaa tilastoa ei ole. Finnvera on mukana arviolta joka kolmannessa yrityskaupassa.

Valtakunnallisen omistajanvaihdosbarometrin mukaan yrityskauppojen määrän on ennakoitu jopa tuplaantuvan lähitulevaisuudessa, sillä Suomessa on 78 000 yli 55-vuotiasta yrittäjää. Näistä neljä kymmenestä on ilmoittanut, että yritys myydään ulkopuoliselle. Jatkajan etsiminen on kuitenkin verkkaista.

– Passiivisuus liikkeelle lähtemisen ja jatkajan etsimisen suhteen on aika hämmentävää. Yrittäjät kuvittelevat, että omistajanvaihdos hoituu lyhyessä ajassa. Joskus toki kaupat järjestyvät muutamassa kuukaudessa, mutta ei välttämättä luopuvan yrittäjän kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Kauppahinta voi jäädä alhaisemmaksi kuin yrityksellä olisi potentiaalia, Koivuniemi sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi liiketoiminnan kannalta ei-välttämättömistä kustannuksista ja tase-eristä karsitut tunnusluvut olisi hyvä näkyä useammassa tilinpäätöksessä.

– Silloin potentiaalisella ostajalla ja rahoittajalla olisi selvempi kuva siirtyvän liiketoiminnan suorituskyvystä.

FAKTA: Tiedätkö yrityksesi arvon?

  • Muista, että yrityskaupassa ostajan tarpeet on tärkeintä huomioida kaupan onnistumiseksi.
  • Liiketoiminnan pitää olla kannattavaa. Mikä on yrityksen kasvu ja käyttökate suhteessa toimialan mediaaniin?
  • Putsaa taseesta kaikki liiketoiminnan kannalta ylimääräinen, kuten autot ja sijoitusvarallisuus sekä kiinteistöomistukset.
  • Oman yrityksen arvo pitää tietää, vaikka omistajanvaihdos ei olisikaan edessä lähivuosina. Se antaa pohjan yrityksen johtamiseen ja kehittämiseen.
  • Joillakin toimialoilla pidetään suuntaa-antavana nyrkkisääntönä, että yrityksen arvo on suunnilleen käyttökate kertaa 3. Myyjä katsoo yleensä historiallista tuottoa, ostaja taas tuottoja tulevaisuudessa.
  • Aloita omistajanvaihdoksen suunnittelu ajoissa, viimeistään 3-5 vuotta ennen yrityskauppaa.
  • Testaa millainen yrityksesi taloudellisiin tunnuslukuihin perustuva laskennallinen arvo voisi olla. Testaa laskuria
  • Lisää tietoa omistajanvaihdoksista

Teksti: Kimmo Koivikko

Jaa sivu: