Ympäristötietojen julkistaminen

Finnvera rohkaisee takuun hakijoita ja hankkeiden toteuttajia julkaisemaan mahdollisuuksiensa mukaan tietoja hankkeiden ympäristövaikutuksista ja niiden seurannasta.

A-ympäristöluokan hankkeissa takuun myöntämisen edellytyksenä on ympäristötietojen julkaiseminen 30 päivää ennen kuin Finnvera allekirjoittaa takuusopimuksen. Julkistamiselle tulee saada asianosaisten tahojen suostumukset.

A-luokan hankkeissa kansainvälinen EIA-käytäntö edellyttää ympäristötietojen julkistamista paikallisesti. Finnveran www-sivuilla julkaistaan linkki www-osoitteeseen, josta A-luokan hankkeiden ympäristötiedot ovat saatavilla. Julkistettavien ympäristötietojen laajuus vaihtelee riippuen hankkeesta. Voidaan myös sopia muu tapa, jolla ympäristötiedot julkistetaan.

Lisäksi sivuillamme julkaistaan hankkeesta seuraavat perustiedot:

  • hankkeen nimi ja sijainti,
  • hankkeen kuvaus, ja
  • ympäristöluokka (A).

Sidosryhmien antama palaute kootaan ja sen sisältöä voidaan huomioida siinä tapauksessa, että se tuo esiin jonkin oleellisen uuden näkökohdan hankkeesta. Tarvittaessa voidaan sopia, että mahdolliset sidosryhmien esittämät kysymykset ohjataan esim. takuun hakijalle.

Finnvera julkaisee lisäksi OECD:n ympäristösopimuksen mukaisesti tietoja mukaan lukien ympäristötietoja A- ja B-ympäristöluokan hankkeista, joihin se on vuoden aikana sitoutunut. Julkaisulupa pyydetään asianosaisilta tahoilta.

Julkistamisvaatimuksesta voidaan luopua poikkeuksellisista syistä (kts. OECD:n ympäristösopimus).

Linkit:
Taatut kaupat

Asioi kanssamme

Asiointipalvelussa voit jättää liiketoiminnan rahoitukseen liittyviä hakemuksia turvallisesti
ja luotettavasti. 

asioi sähköisesti

Bisnesenkeleille

Rekisteröidy osaksi bisnesenkeliverkostoa.

investor extra