Ympäristöpolitiikan soveltamisala

OECD-sopimuksen mukaisesti tämä ympäristöpolitiikka koskee kaikkia Finnveran vientitakuita, joihin liittyvän luoton takaisinmaksuaika on kaksi vuotta tai yli kaksi vuotta.

Tämän ympäristöpolitiikan ulkopuolelle jäävät vientitakuulain alla myönnettävät rahoitus- ja vastatakuut sekä muuhun lainsäädäntöön perustuvat telakoihin ja varustamoihin liittyvät takuut, ympäristötakaukset ja Finnveratakaukset.

Luottoriskitakuista, joita haetaan valmistusaikaisille riskeille, selvitetään hankekohtaisesti tietohaulla potentiaalisia ympäristöriskejä. Tarvittaessa pyydetään takuun hakijalta lisätietoja.

Myös ns. raaka-ainetakuut kuuluvat ympäristöpolitiikan piiriin. Raaka-ainetakuita voidaan myöntää valtion takuista perusraaka-ainehuollon turvaamiseksi annetun lain nojalla. Niiden osalta ympäristöasiat selvitetään hankekohtaisesti.

Jälleenvakuutustilanteessa, mikäli Finnvera antaa jälleenvakuutuksen päävakuuttajalle, voidaan seurata päävakuuttajan ympäristöarvioinnin tasoa.

Ulkoasiainministeriön myöntämiin korkotukiluottoihin liittyy aina Finnveran vientitakuu, mutta niiden osalta hankkeen ympäristövaikutusten tarkastelusta kustannuksineen vastaa Ulkoasiainministeriön kehityspoliittinen osasto. Ulkoasiainministeriö määrittelee vaadittavan arvioinnin kohteen ja laajuuden.

Asioi kanssamme

Asiointipalvelussa voit jättää liiketoiminnan rahoitukseen liittyviä hakemuksia turvallisesti
ja luotettavasti. 

asioi sähköisesti

Bisnesenkeleille

Rekisteröidy osaksi bisnesenkeliverkostoa.

investor extra