Kansainvälistymistakaus

Kansainvälistymistakaus on tarkoitettu suomalaisen pk-yrityksen ulkomailla tapahtuvan liiketoiminnan rahoittamisen vakuudeksi. Kansainvälistymistakaus voi olla enintään 80 % luoton tai muun rahoitussitoumuksen määrästä.

Käyttötarkoituksena voi olla suomalaisen pk-yrityksen ulkomaille perustettavan tai siellä toimivan tytär- ja osakkuusyrityksen tai toimipaikan investoinnit, kehittäminen tai kasvun rahoitus. Myös omistusosuuden hankinta, lisäys tai osakepääoman korottaminen ulkomaisessa tytär- tai yhteisyrityksessä voi tulla kysymykseen. Rahoituksen saajalla tulee olla sijoituksen jälkeen vähintään 1/5 ulkomaisen osakkuusyrityksen äänimäärästä. Hankkeen tulee merkittävästi edistää yrityksen Suomessa tapahtuvaa toimintaa.

Rahoituksen kohteena olevan ulkomaisen tytär- tai osakkuusyrityksen toiminnan tulee olla ensisijaisesti tuotannollista toimintaa, kokoonpanoa, huolto- tai palvelutoimintaa. Pelkästään ulkomaisen myyntikonttorin perustamisen tai laajentamisen sekä viennin rahoitusta ei voida taata kansainvälistymistakauksella.

Kansainvälistymistakausta voivat hakea yritykset, joissa henkilökuntaa on vähemmän kuin 250 henkeä ja liikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa. Lisäksi yrityksen omistustausta ja omistukset muissa yrityksissä voivat vaikuttaa siihen, onko yritys pk-yritys.

Rahoitusta myönnettäessä kiinnitetään huomiota yritystutkimuksen lisäksi hankkeen sijaintimaan maariskiin ja toimintaympäristöön. Oheisesta linkistä voit tarkastella maiden maaluokituksia . Etabloitumista suunniteltaessa suosittelemme ottamaan yhteyttä kyseisen maan aluepäällikköön.

Hakemukset ja liitteet
Sähköinen hakemus (avautuu uuteen selainikkunaan)

Rahoitushakemus (PDF)
Suostumus tietojen luovuttamiseen (PDF)
Hakemukseen tarvittavat liitteet (PDF)

Esitteet
Kansainvälistymisrahoitus-esite (PDF)

Muut
Korvaushakemus (PDF)

PDF-asiakirjojen lukemiseen vaaditaan Adobe Reader -ohjelmisto. Mikäli tietokoneeseesi ei ole asennettu ohjelmistoa, voit ladata sen ilmaiseksi tästä

Asioi sähköisesti

Asiointipalvelussa voit jättää liiketoiminnan rahoitukseen liittyviä hakemuksia turvallisesti
ja luotettavasti.

asioi sähköisesti