Ympäristölaina on tarkoitettu pk-yrityksen vapaaehtoisiin ympäristöinvestointeihin. Ympäristölainoja myönnetään säästävän teknologian investointeihin tai päästöjä vähentäviin ulkoisiin investointeihin.
Säästävän teknologian investoinnit ovat tuotannollisia investointeja, joiden vaikutukset ovat vakiintunutta tuotantoteknologiaa selvästi tehokkaampia energian tai raaka-aineiden käytössä taikka päästöjen pienentämisessä. Päästöjä vähentävät ulkoiset investoinnit ovat investointeja, joilla voidaan vaikuttaa päästöjä vähentävästi vesiensuojelussa, ilmansuojelussa, jätehuollossa tai energian talteenotossa. Ympäristölainojen aikaansaama ympäristövaikutusten suhteellinen tehokkuus arvioidaan tuotteen elinkaaritarkastelun pohjalta ja myöntämisen perusteena on tehokkuuden lisäys jossakin tuotteen elinkaaren vaiheessa.
Investointeihin, joissa on kysymys pakollisten ympäristönsuojelullisten normien täyttämisestä, ympäristölainaa ei voi myöntää.
Pk-yrityksellä tarkoitetaan yritystä, jossa henkilökuntaa on vähemmän kuin 250 henkeä, liikevaihto on enintään 50 milj. euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 milj. euroa. Lisäksi yrityksen omistustausta ja omistukset muissa yrityksissä voivat vaikuttaa siihen, onko yritys pk-yritys.
Ympäristölainan suuruus voi olla 75 % hyväksyttävistä kustannuksista kuitenkin enintään 1.000.000 euroa.
Lainalle on vuosien 2007-2013 aikana mahdollista saada Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) korkotukea, mikäli yritys ja hanke sijaitsevat EU-alueohjelmien tavoitealueella ja tukikelpoisuusehdot täyttyvät.
Hakemukset ja liitteet
Sähköinen hakemus (avautuu uuteen selainikkunaan)
Rahoitushakemus (PDF)
Suostumus tietojen luovuttamiseen (PDF)
Hakemukseen tarvittavat liitteet (PDF)
Tarvittaessa:
Yritystutkimus ry:n sivuilta T- ja S-lomakkeet
Postita pdf-hakemus lähimpään Finnveran aluekonttoriin yrityksen sijaintipaikkakunnan mukaan.
Esitteet
Ympäristölaina-esite (PDF)
Muut
Ilmoitus ympäristön ominaisuuksista
Hankeselvitys
Hankeselvitys (valmiiksi täytetty esimerkkilomake)
PDF-asiakirjojen lukemiseen vaaditaan Adobe Reader -ohjelmisto. Mikäli tietokoneeseesi ei ole asennettu ohjelmistoa, voit ladata sen ilmaiseksi tästä