Suksiteippi vei hurjaan luistoon

Keksijäyrittäjä Jukka Järvisen bisnekset lähtivät hurjaan nousuun suositun superteipin myötä. Vauhtia kiihdyttää entisestään uutuustuote luistoliina. Kuka Jukka Järvinen on miehiään? Onko hänellä ässiä hihassa enemmänkin?

Startex Oy:n toimitusjohtaja Jukka Järvinen Hollolasta on aina ollut hiihtomiehiä. Sivakointi perinteisillä Salpausselän harjumaisemissa ja alppilajit Keski-Euroopassa ovat kuuluneet Järvisen elämään niin kuin suksivoiteet suksiin.

Parhaimmissakaan päiväunissa Järvinen ei osannut kuvitella, kuinka huimaan taloudelliseen kiitoon hänen yrityksensä nousee reilussa vuodessa suksiteipin ansiosta. Liikevaihto kasvoi yli 80 prosenttia, tuotantotilat kaksinkertaistuivat 2100 neliöön sekä henkilökunta lisääntyi yli puolella. Nyt vahvuus on noin 35 henkilöä sekä omistajaperhe päälle. Tästä rytäkästä seurasi, että Startex Oy oli 2004 vuoden suomalasten kasvuyritysten kärkijoukossa.

Usko vei yrittäjäksi

Järvinen työskenteli 1970-luvun lopulla Peltosen suksitehtaalla myyntitehtävissä myyden maastohiihtosuksia.

- 1976 lasikuitusukset löivät itsensä läpi markkinoilla. Suksivoidemarkkinat myös uudistuivat kertaheitolla. Puusuksien ja lasikuitupohjaisten suksien voiteet ovat totaalisesti erilaiset.

Suksivoidevallankumouksen aikoihin Järvinen oli tukevasti hiihtoalalla, myöskin alppihiihdossa hän on kunnostautunut.

- Olen alppinisti. Olen toiminut hiihdonopettajana niin Suomessa kuin Ranskassakin.

Aikaansa seuraavalla Järvisellä luistaa myös carving-suksi. Alppiajoistaan hän antaa ymmärtää, että vuosien varrella on ollut monta hauskaa kommellusta hiihdonopettajana. Hiihdonopetustehtävät saivat väistyä, kun yritystoiminta vei miehen kokonaan.

1981 Järvinen koki olevansa valmis yrittäjäksi. Hän uskoi vahvasti pystyvänsä valmistamaan parempia suksivoiteita kuin jo markkinoilla olevat suksivoidevalmistajat. Olihan hänellä tuhti tietämys ja kokemus suksista sekä hiihtämisestä.

- Päätimme jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että erikoistumme suksivoiteisiin ja voitelutarvikkeisiin, emme suksiin tai muihin hiihtämistarvikkeisiin.

Tuotekehittelyn alkumetrit tapahtuivat lahtelaisen kerrostalon autotallissa. Kun Järvisen tuote oli myyntikelpoinen, hän myi ideansa ensimmäiseksi pankille. Rahoitus järjestyi, niin syntyi Startex Oy. Hieman sen jälkeen Start-tuotemerkki rekisteröitiin. Järvisen mielestä tuotemerkin nimi kuvaa yhtä hyvin yrittäjän kuin kilpahiihtäjänkin lähtöasemaa.

- Ensimmäiset vuodet yritimme vain pysyä hengissä. Henkilökunnan määrä lisääntyi maltillisesti. 1989 uskalsin hankkia tehdashallin Salpakankaalta Hollolasta, aivan Finlandia Hiihto -ladun varrelta.

Sitten kysyntä räjähti

Start-suksiteippi esittäytyi ensimmäisen kerran virallisesti kilpahiihtäjien suksien pohjissa 2003 hiihdon MM-kisoissa Val di Fiemmessä Italiassa. Silloin suuren yleisön mielenkiinto heräsi ja media riemastui.

- Meillä ei ollut mitä myydä, oli ainoastaan pitoteippiä rullassa, ei edes pakkauksia. Oli pakko reagoida nopeasti.

Jukka Järvinen pisti tuulemaan. Piti löytää nopeasti sopivia alihankkijoita, jotka valmistaisivat muovipakkauksia, hiomapaperia ja tarranauhaa. Tietysti järkevään hintaan.

- Tosin hinta ei ole primääritekijä alihankkijoita valittaessa. Luotettavuus ja toimitusvarmuus sekä laatu ovat avainasemassa yhteistyökumppanuudessa.

Startexin henkilökunta sai työskennellä syksystä 2003 kolmessa vuorossa kevääseen 2004. Suksiteipin kysyntä räjähti, eikä ihme sillä uudella ihmeteipillä sivakoi jopa 250 kilometriä lipsumatta. Teipin säähaitarikin on laaja +5 asteesta -20 asteeseen.

Silloin on taottava, kun rauta on kuuma. Salpakankaan suksiteippitakomo syyti metritolkulla markkinoille uutta menestystuotetta. Yrityksen tuoterepertuaariin kuuluu noin 200 muutakin tuotetta. Järvinen ei empinyt laittaa kaivinkonetta takapihalle kaivamaan uuden lisätuotantotilan perustuksille kuoppaa. Nykyisiin kahden tuhannen neliön tuotantotiloihin Järvinen suhtautuu kaukonäköisesti.

- Naapuritontti on jo ostettu, rakennuslupaa on lisää. Tuotantotilojen laajennuksen rahoitimme osin yhtiön 20 prosentin osuuden myynnillä. Onneksi osakkaamme on eläkevakuutusyhtiö, jonka tuotto-odotukset ovat realistiset.

Jukka Järvinen suhtautuu rauhallisesti vaimonsa Eija Järvisen kanssa 80-prosenttisesti omistamansa yrityksen kasvuun.

- Liikevaihto kasvanee tulevaisuudessa 30-50 prosentin vuosivauhtia. Viime tilikaudella liikevaihto oli 3,3 miljoonaa euroa. Meillä ei ole tarvetta kasvaa, mutta jos kasvu tapahtuu luonnollisesti, vastaamme kysyntään.

Kasvussa on omat haittansakin. Henkilökunnan toimivan kannustinjärjestelmän valinta on aiheuttanut Järviselle päänvaivaa. Hänen tavoitteensa on, että kannustinjärjestelmä olisi kannattava sekä työnantajalle että työntekijälle.

Kasvu haetaan ulkomailta

Startex on jo tällä hetkelläkin varsin kansainvälinen yritys. Maahantuojaverkosto ulottuu noin kahteenkymmeneen maahan. Vientiä on yli 30 maahan, joukossa Uusi-Seelanti ja Japani. Liikevaihdosta tulee alle puolet viennistä.

- Kasvu tulee ulkomailta. Suomessa kasvu on mahdollista ainoastaan markkinaosuuden kasvattamisella. Meillä on jo nyt yli puolet markkinoista. Täytyy olla realistinen myös kasvuodotusten suhteen.

- Tällä hetkellä Ruotsin ja Norjan vienti kasvaa huimaa vauhtia, samoin Keski-Euroopan ja Pohjois-Amerikan.

Startexin kasvustrategiaan kuuluu vahvasti sponsorointi ja verkostoituminen, sitä kautta yritys hankkii laaja-alaista näkyvyyttä.

- Olemme Suomen alppi- ja mäkijoukkueen virallinen tukija. Tuemme puolen tusinaa eri maiden ampumahiihtojoukkueita sekä noin sataa yksittäistä urheilijaa koti- ja ulkomailta.

Suunta alppilajeihin

Järvinen kehuu, että Start on maastohiihdon ykkösmerkki Suomessa ja maailmalla sijalla kaksi. Talonpoikaisjärjellä ajattelevan Järvisen suunnitelmiin kuuluu vallata ensin pohjoismaalaisten hiihtolajien voidemarkkinat ja vasta sitten keskittyä rytinällä alppilajeihin tämän hetkistä enemmän. Hän muistuttaa, että kilpa- ja harrastehiihtomarkkinat voiteiden osalta ovat hyvin erilaiset ja tulevat erilaistumaan entisestään.

- Kilpahiihdossa ei säästetä rahaa eikä taustavoimien vaivaa, jos on mahdollista saavuttaa piirunkin verran parempi tulos. Harrastepuolella on tärkeintä helppous ja edullisuus.

Aina näihin vuosiin asti yritysjohtajalle on kertynyt noin 150 matkapäivää vuodessa. Hän on hoitanut vientitoimet ja markkinoinnin kokonaan itse. Koska jatkossa yrityksen kasvu tulee viennistä, Järvisen odotukset ovat suuret uudelta vientipäälliköltä. Pitkän linjan yrittäjällä on haaveissa keskittyä entistä enemmän innovaatioiden luomiseen ja entisten parantamiseen. Hän vihjaa, että uusi sensaatiomainen harrastajille suunnattu maastohiihtotuote tulee markkinoille vuoden 2005 aikana.

- Se on vähintäänkin yhtä mullistava keksintö kuin pitoteippi.

Enempää hän ei suostu kertomaan. Jukka Järvinen myöntää nöyrästi, että yksi iso epävarmuustekijä hänen bisneksissään on lumen puute. Yksikään vakuutusyhtiö ei myy minulle lumivakuutusta, hän "harmittelee".

Keksijä Järvisen filosofiaa:
Ei keksijältä voi kysyä, miten ideat keksintöihin syntyvät, ne vain tulevat, Jukka Järvinen sanoo.

Legendaarisen pitoteipin kiinnitysmenetelmä muistuttaa siirtokuvan piirtämistä. Ensin suksen keskikohtaan laitetaan teippi tartuntapuoli suksen pohjaan päin, kahdessa rivissä rinnakkain. Väliin jää suksen vako, ilman teippiä. Sitten teipin pohjaa aletaan hinkata, jolloin pitovoide siirtyy suksen pohjaan teipistä siirtokuvaperiaatteella. Siten työ on tehty kestävästi, ilman silitysraudan kuumuutta.

- Viimekauden uusi myyntihitti oli luistoliina. Se puolestaan muistuttaa kertakäyttöistä raikastavaa kosteuspyyhettä.

Järvinen pyyhkäisee tottunein ottein suksen pohjan luistoliinalla, kakki muut kohdat paitsi ei pito-osuutta. Hiihtokauden suksihuoltoon ei kuulemma kulu amatööriltäkään kuin muutama minuutti.

Järvisen filosofian mukaisesti harrastajahiihtäjän suksihuolto pitää olla edullista ja vaivatonta. Lahden seutu on tunnettu korkeasta työttömyydestään, työttömillä on aikaa hiihdellä hänen mielestään. Tuotteittemme hankintaan täytyy olla jokaisella varaa, hän vaatii.

56-vuotias yrittäjä on nähnyt talouden nousun, uhon ja tuhonkin. Hollolan Yrittäjien puheenjohtajana Järvinen toimi viitisen vuotta 1990-luvun alussa.

- Oli surullista katsoa vierestä, kun elinkelpoiset yritykset kuolivat. Silloin päätin, ettei lama koske yritystämme.

Startexin selviytymisstrategia on ollut utelias toimitusjohtaja, jonka mukaan maailma on täynnä tietoa, täytyy vain osata kysyä oikeat asiat oikeilta ihmisiltä. Nokkela miehenä Järvinen on osannut kääntää perinteiset asiat kulkemaan uutta latua.

- Tieto kaventaa luovuutta. Suksivoiteet on totuttu kaivamaan purkista viimeisen sadan vuoden aikana.

Hänen mielestään yrittäjä tarvitsee ennakkoluulotonta ajattelua, jos hän mielii kehittää tuotteita, jotka pääsevät markkinajohtajan asemaan. Tuotekehittelyyn panostetaan Startexissa 5-10 prosentin budjettiosuudella.

www.startex.fi

Teksti: Anne Lampinen

Asioi sähköisesti

Asiointipalvelussa voit jättää liiketoiminnan rahoitukseen liittyviä hakemuksia turvallisesti
ja luotettavasti.

asioi sähköisesti