Kun muut supistavat toimintaa, Ekin Muovi ja RST-Lapit laajentavat. Tarkoituksena on kaksinkertaistaa liikevaihto, henkilöstön määrä ja toimitilat seuraavan kahden vuoden aikana. Maansiirtotyöt on jo tehty ja kahden hallin laajennus, noin 3000 neliötä, etenee kohta elementtien pystytykseen. Kasvu tulee pääasiassa tuulivoimaloihin tehtävistä konehuoneen suojarakenteista ja teräsosista.
Ekin Muovin lisäksi Erkki Lappi omistaa perheineen myös RST-Lapit nimisen konepajan. Toiminta hajaantuu monelle toimialalle. Sopimusvalmistuksen lisäksi yritykset tekevät piensarjatuotantoa. - Konsultit ovat aina joskus kehottaneet karsimaan rönsyjä, mutta minä olen pitänyt pääni. Uusia asiakkaita on tullut, mutta en ole luopunut entisistä. Tuulivoimalan osien ja laitesuojakaappien rinnalla ovat yhä esimerkiksi kukka-altaat, joita on Suomessa jo yli 150 kaupungissa ja kunnassa, Erkki Lappi sanoo.
Lapin mukaan yrittäjä tarvitsee luovaa hulluutta. - Kaikki Ekin Muovin työntekijät olemme kouluttaneet itse. Nytkin on 15 uutta tulokasta koulutuksessa. Ja kaikki toimitilat yhtä lukuun ottamatta olemme urakoineet itse.
Yrittäjäksi vaivihkaa
Erkki Lappi työskenteli alkujaan teknisten aineiden opettajana. Tunnit olivat pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin, joten Lappi ryhtyi sivutoimiseksi yrittäjäksi. Ensin hän perusti ystävänsä kanssa kone- ja urheiluliikkeen, jota pyöritti muutaman vuoden. - Se oli tämän pojan kauppakoulu, vaikka paikkakunnan asukaspohja oli liian pieni, jotta yritys olisi saatu kunnolla pyörimään.
Sitten Lappi vuokrasi kunnalta pienen pajan, ja Ekin Muovin teollinen toiminta alkoi vuonna 1985. Seuraavana vuonna työntekijöitä oli jo kolme, ja parin vuoden päästä Lappi alkoi omana työnään rakentaa teollisuushallia. Vuonna 1991 hän lunasti hallin kunnalta ja jäi päätoimiseksi yrittäjäksi. Ensimmäiset tuotteemme olivat viulun kantolaukun kansi ja palopostiasemat.
Yrittäjän alkutaipale oli hankala, sillä jo syksyllä iski lama. - Töissä oli kuusi henkeä, ja jouduin lomauttamaan heidät, kun työt loppuivat. Se oli kova koulu, kun velat olivat päällä, eikä töitä ollut näkyvissä. Vuodenvaihteen jälkeen järjestin työntekijöille kolmen kuukauden ammattikoulutuksen. Sitten talous alkoi jo elpyä ja tuotanto pyöriä.
Jo seuraavana vuonna Lappi osti naapuristaan toimintansa lopettaneen konepajan. Se osoittautui hyväksi ja kauaskantoiseksi ratkaisuksi, sillä muovituotteisiin tarvitaan melkein aina myös metalliosia.
Yrittäjyys tarjoaa haasteita
Erkki Lapille yrittäjyys on tarjonnut mieluisia haasteita. - Saan toteuttaa itseäni ja olla luova esimerkiksi tuotekehityksessä. Myös toiminnan laajentaminen ja uusien tilojen rakentaminen ovat asioita, joista nautin. Vaikeinta on ollut ajanhallinta. Toisaalta saa päättää omasta aikataulustaan, mutta impulssit tulevat ulkoa ja aina sattuu jotain ennalta-arvaamatonta, mikä sekoittaa aikataulut.
Työpäivän pituutta Lappi ei katsellut, eikä taloudellista menestystä jahdannut. - Kvartaalitalous ei perheyritystä kiinnosta. Tämä on kasvollista omistajuutta. Meillä on pehmeämmät arvot ja teemme sijoituksia pitkälle tulevaisuuteen. Haluamme, että meillä on tyytyväiset asiakkaat ja työntekijät ja ympäristöasiat kunnossa. Toki taloudenpidon täytyy olla järkevää, jotta pystymme investoimaan ja kehittämään toimintaa, Lappi vakuuttaa.
Finnvera tärkeä rahoittaja
Erkki Lapin yhteistyö Finnveran kanssa jo yrityksen alkuaikana silloisen Keran kanssa. Laman yllättäessä korot nousivat kattoon, mutta apuna olivat suhdannelainat.
- Täytyy nostaa Finnveralle hattua. Se on ollut laajennuksissa ja kiinteistö- ja laiteinvestoinneissa tärkeä rahoittaja. Jos sitä ei olisi ollut, ei kasvukaan olisi ollut tämännäköistä, Erkki Lappi toteaa. Me olemme luottaneet rahoittajaan ja rahoittaja meihin. On ollut hyvä toimia, kun asiat ovat olleet molemmin puolin reilassa.
Jatkajat valmiina
- Olen pyrkinyt kehittämään perheemme omistamien yritysten toimintaa - niin teknistä osaamista, konekantaa kuin tietotekniikkaakin. Vaimoni Pirkko on ollut yritystoiminnassa mukana jo yli 20 vuotta, ja seuraava sukupolvi odottaa jo vuoroaan, sillä siirryn lähivuosina hallituksen puheenjohtajaksi.
- Tyttäreni Tatjaana vetää jo käytännössä Ekin Muovi Oy:tä ja vävyni Petri RST-Lapit Oy -konepajaa. Heidän pieni Werneri-poikansa on vasta toisella vuodella, mutta ehkä siinä on kolmas polvi kasvamassa. Jos jatkajaa ei olisi ollut, olisin tuskin enää innostunut toiminnan laajentamisesta.
Ekin Muovi Oy
Lujitemuovialan yritys
Liikevaihto noin 4 milj. euroa
Henkilöstöä yli 40
Asiakkaina mm. elektroniikkateollisuus ja viherrakentajat
Sopimusvalmistusta mm. tuulivoimaloihin ym.
RST Lapit Oy
Konepaja (ruostumaton teräs)
Liikevaihto noin 1,5 milj. euroa
Henkilöstöä yli 10
Asiakkaina mm. elintarvike-, laivateollisuus ja tuulivoimalat.