Kalevalan vahvat tarinat ja myyttiset hahmot antavat hengen ja sisällön Kalevala Spirit Oy:n tuotteille ja palveluille. Elintarvikkeet, käsi- ja taidetyöt ja elämysmatkailu tukevat toinen toisiaan, kun yritys hakee kanavia Keski-Eurooppaan.
Akke Virtanen on ollut yrittäjä jo yli 30 vuotta, mutta intoa ja sydämen paloa riittää yhä. Valmistuttuaan valokuvaajaksi hän työskenteli suuren metsäyhtiön leivissä. Siirtyminen yrittäjäksi kävi luontevasti, kun tuttavat kyselivät, miksi Akke ei voisi luoda kaunista heillekin. Pian Akke Virtanen perusti oman mainostoimiston, josta kehittyi kunnianhimoinen, kansainvälinen ja kannattava yritys. Reilut 20 vuotta mainostoimistossa työskenneltyään hän tunsi alkavansa väsyä kertakäyttökulttuuriin: jotain uutta ja aitoa piti löytyä. Kolme vuotta sitten syntyi uusi konsepti – Kalevala Spirit.
Osuustoimintaa osakeyhtiössä
Kalevala Spiritissä on yli 40 osakasta. Suurin osa heistä on tavaroiden ja palvelujen tuottajia, muutaman hengen pienyrityksiä. – Tämä on moderni, läpinäkyvä yrittäjyysmalli, jossa yhdessä haemme suurta vaikuttavuutta mahdollistamaan vientiponnistuksia. Emme kilpaile keskenämme, vaan noudatamme osuustoiminnallista ajattelua osakeyhtiön mallissa. Tämä on luova yhteisö, jossa syntyy lisäarvoa, Akke Virtanen sanoo.
Toiminta on vielä erittäin kausiluontoista. Liikevaihdosta 80 % tulee joulun tienoilta kaikilla sektoreilla. Silloin töissä on 120 henkeä, mutta maaliskuussa vain kolme-neljä ja kesäkuussa noin 30. – Meillä on loistava työvoimareservi yliopisto- ym. opiskelijoissa. Sesonkityö sopii heille ja he ymmärtävät kansainvälisen asiakaspalvelun ja ihmisten kohtaamisen tärkeyden.
– Kalevala Spirit on uniikki konsepti koko maailmassa eikä ole kopioitavissa, sillä sen juuret ovat syvällä suomalaisuudessa. Suomi on vastakohtien maa. Päivässä on valoa 24 tai sitten 0 tuntia, ulkona on kylmää ja saunassa kuumaa. Meillä on vielä aitoja asioita. Amerikassa yhden joulun hittituote oli videonauha takkatulesta. Meillä Kuhmossa vieraat voivat istua avotulen ääressä, tehdä lumienkeleitä tai katsoa revontulia, Virtanen maalailee. Yksinkertaisia, mutta niin vaikuttavan aitoja tuntemuksia.
Työhulluus geeneissä
– Olen aina halunnut tehdä töitä ja kokea erilaisia asioita. Työhulluus on minulla geeneissä. Yrittäjänä saan itse määritellä, mihin vene purjehtii. Yrittäjyyteen kuuluu koko elämän kirjo – siinä pääsee toteuttamaan itseään kuin rokkistara. Minulle elämä on mahtava seikkailu, jossa jokaisen tunturin takana on mahdollisuus. Työni tapahtuu pään sisässä, ei ns. vakituisella työpaikalla. Ikkunastani näen Vuokatin vaaramaiseman ja liplattavan järven.
Tällä hetkellä Virtasta työllistää myös pääomasijoittajien etsintä, sillä kaikkia liiketoiminnan sektoreita pitää päästä kehittämään seuraavalle tasolle motivaation säilymiseksi ja jo draivinkin takia. Liiketoiminnan tulos oli toisen tilikauden päättyessä positiivinen, mutta pääomaa tarvitaan jatkokehitykseen ja voimakkaaseen kansainvälistymiseen lisää.
– Finnveralta olemme saaneet rahoitusta. Asiointi Finnveran kanssa on ollut positiivinen kokemus, suorastaan yllätys. Se ei ole jähmeä eikä jäykkä rahoittaja, ja olemme saaneet siltä myös henkistä tukea. Jalat maassa olevaa kumppania inhorealistisine lukuineen on todella tarvittu.
Makuja suoraan luonnosta
Kalevala Spiritin elintarvikkeet ovat pohjoisessa havumetsissä ja järvissä kasvaneita: marjoja, riistaa, makean veden kalaa. Yli puolet liikevaihdosta tulee elintarvikkeista, ja Virtanen uskoo tuoteryhmän kasvavan vauhdilla. – Elämysmatkailu on meidän kruununjalokivemme, mutta elämysmatkalle tullaan tuhansien kilometrien päähän ehkä kerran tai kaksi elämässä. Ruokaa syödään joka päivä. Me tarjoamme aitoja makuja suoraan Suomen luonnosta. Meillä on kolmisenkymmentä jälleenmyyntipistettä Suomessa ja nyt alamme rakentaa myyntiverkostoa Keski-Eurooppaan.
Kuten ruoka, myös käsityö on perinteisen suomalaista. – Meillä skandinaaveilla on pelkistämisen jalo taito. Suomalainen silmä, käsityö ja aitojen materiaalien tuntemus tuottaa esineitä, joissa on inhimillinen kosketus. Ja kestävän kehityksen ajatus.
Kalevala Spirit Oy LTD
Teksti: Ritva Grönstrand