Taloudellisen kasvun käynnistyminen taantumavaiheen jälkeen näkyy jo useilla toimialoilla lisäten yritysten käyttöpääoman sekä investointirahoituksen tarvetta. Finnveran suhdannerahoitusta käyttämällä yritykset voivat nopeuttaa taantumasta selviämistä ja liiketoiminnan kasvua.
Rahoitettavalla yrityksellä tulee olla edellytykset kannattavaan toimintaan taantumavaiheen jälkeen. Yrityksiltä edellytetään suunnitelma toimenpiteineen siitä, miten taantumavaiheen jälkeinen kasvu turvataan. Rahoituksen järjestymisen ehtona on lisäksi, että yrityksen päärahoittajat sitoutuvat myöntämään yritykselle lisärahoitusta tai vakauttamaan yrityksen luottoja vähintään vuodeksi. Finnveran suhdannelainoja ja -takauksia yritykset voivat käyttää käyttöpääoman ja investointien rahoitukseen kasvun aikaansaamiseksi vuoden 2011 loppuun saakka.
Lue lisää tuotteista
Suhdannelaina on tarkoitettu yrityksille, joiden kannattavuus tai maksuvalmius heikentyi ja joiden rahoituksen saatavuus vaikeutui taantuman alkamisen seurauksena. Rahoituksen myöntämisen edellytyksenä on, että rahoitettavalla yrityksellä on suhdannetilanteen parantuessa edellytykset kannattavaan toimintaan.
Suhdannelaina voidaan myöntää käyttöpääoman ja investointien rahoittamiseen. Suhdannelainaa ei voida käyttää Finnveran ja muiden rahoittajien vanhojen lainojen tai muiden vastuiden maksamiseen.
Suhdannelaina on tarkoitettu yleensä yrityksille, joissa on enintään 1 000 työntekijää. Em. raja on konsernikohtainen. Suhdannelainan laina-aika on 2–10 vuotta, joista 1–3 vuotta voi olla lyhennysvapaita. Suhdannelainojen ja -takausten kokonaismäärä voi olla enintään 10 000 000 euroa yritystä kohden.
Erityisistä syistä suhdannelainaa voidaan myöntää myös yli 1 000 henkilöä työllistäville yrityksille. Tällöin suhdannelainojen ja -takausten kokonaismäärä voi olla edellä mainittua korkeampikin.
Erityiset syyt yli 1000 henkeä työllistävän yrityksen rahoitukselle:
Finnveran suhdannelainan osuus rahoituksesta on enintään 50–70 %. Erityisestä syystä se voi olla suurempi, jos esimerkiksi rahoituksen saajana on pienehkö yritys tai myönnettävän rahoituksen määrä on pieni. Ennen suhdannelainan maksatusta päärahoittajilta on saatava sitoumus yrityksen lisärahoittamisesta tai yrityksen rahoituksen vakauttamisesta vähintään vuodeksi. Vakauttamisella tarkoitetaan lyhennysten lykkäyksiä, laina-ajan pidennyksiä tai koronalennuksia.
Hakemukset ja liitteet
Sähköinen hakemus (avautuu uuteen selainikkunaan)
Rahoitushakemus (PDF)
Suostumus tietojen luovuttamiseen (PDF)
Hakemukseen tarvittavat liitteet (PDF)
Tarvittaessa:
Yritystutkimus ry:n sivuilta T- ja S-lomakkeet
Postita tulostettu hakemus lähimpään Finnveran aluekonttoriin yrityksen sijaintipaikkakunnan mukaan.
Esitteet
Suhdannerahoitusesite (PDF)
Tutustu myös
Suhdannetakaus
Suhdannetakaus on tarkoitettu yrityksille, joiden kannattavuus tai maksuvalmius heikentyi ja joiden rahoituksen saatavuus vaikeutui taantuman alkamisen seurauksena. Takauksen myöntämisen edellytyksenä on, että rahoitettavalla yrityksellä on suhdannetilanteen parantuessa edellytykset kannattavaan toimintaan.
Suhdannetakaus voidaan myöntää tavallisen velkakirjaluoton, TyEL-lainan, luotollisen tilin, yksittäisen pankkitakauksen sekä pankkitakauslimiitin vakuudeksi käyttöpääoman ja investointien rahoittamiseen. Takausaika ja taatun luoton laina-aika on 2–10 vuotta. Suhdannetakaus voidaan myöntää vakuudeksi lainoille ja muille sitoumuksille, joilla turvataan yrityksen käyttöpääomaa ja maksuvalmiutta tai rahoitetaan investointeja. Suhdannetakausta ei voida käyttää Finnveran tai muiden rahoittajien vanhoja lainojen tai muiden vastuiden maksamiseen.
Suhdannetakaus on tarkoitettu yleensä yrityksille, joissa on enintään 1 000 työntekijää. Em. raja on konsernikohtainen. Suhdannelainojen ja -takausten kokonaismäärä voi olla enintään 10 000 000 euroa yritystä kohden.
Erityisistä syistä suhdannetakausta voidaan myöntää myös yli 1 000 henkilöä työllistäville yrityksille. Tällöin suhdannelainojen ja -takausten kokonaismäärä voi olla edellä mainittua korkeampikin.
Erityiset syyt yli 1 000 henkeä työllistävän yrityksen rahoitukselle:
EU:n valtiontukisääntöjen vuoksi Finnveran takausosuus muun rahoittajan myöntämästä lainasta tai muusta vastuusitoumuksesta on enintään 80 %. Ennen suhdannetakauksen voimaantuloilmoituksen antamista päärahoittajilta on saatava sitoumus yrityksen lisärahoittamisesta tai yrityksen rahoituksen vakauttamisesta vähintään vuodeksi. Vakauttamisella tarkoitetaan lyhennysten lykkäyksiä, laina-ajan pidennyksiä tai koronalennuksia.
Hakemukset ja liitteet
Sähköinen hakemus (avautuu uuteen selainikkunaan)
Rahoitushakemus (PDF)
Suostumus tietojen luovuttamiseen (PDF)
Hakemukseen tarvittavat liitteet (PDF)
Tarvittaessa:
Yritystutkimus ry:n sivuilta T- ja S-lomakkeet
Postita tulostettu hakemus lähimpään Finnveran aluekonttoriin yrityksen sijaintipaikkakunnan mukaan.
Esitteet
Suhdannetuote-esite
Muut
Korvaushakemus (PDF)
Tutustu myös
Suhdannelaina