Makronista koneteollisuuden megakumppani

Hollolalaisen Makronin menestystarina on pitkälti yrityksen hallituksen puheenjohtajan, Pekka Leppäsen viitoittama. Hän toimi Rauten toimitusjohtajana lähes kymmenen vuotta, kunnes haave omasta yrityksestä ja yrittämisen palo ajoivat häntä eteenpäin.

- Halu rakentaa ja kehittää uutta, kasvaa ja laajentua on ollut minun "driving force", Leppänen kertoo.

Leppäsen ura Makronissa alkoi, kun hän osti Makronin konepajatoiminnot sen silloiselta omistajalta, Jalo Paanaselta, vuonna 1999. Samalla Leppäsen omistama, nostinlaitteisiin erikoistunut Bofo Oy sulautettiin Makroniin. Pääomasijoittaja 3i saatiin yritykseen mukaan vähemmistöosakkaaksi ja riskirahoitusta järjestelyihin saatiin Finnverasta. Näin käynnistyi uusi aika Makronissa.

Vauhtia yritysostoista

Lisäsykäys yrityksen kasvulle saatiin, kun itävaltalainen Andritz myi Hollolan konepajansa Makronille vuonna 2004. Jo toistamiseen Leppänen näki tilaisuutensa ja osti omaa yritystään suuremman yrityksen ja sulautti sen onnistuneesti yritykseensä. Lisäksi rinnalle saatiin pian myös muita suuria asiakkaita.

- Tavoitteenamme on aina ollut asiakkaamme strateginen kumppanuus pikemminkin kuin alihankkijan rooli, Leppänen kuvaa yrityksen toimintatapaa.

Makron keskittyi valmistamaan ja kokoamaan koneita ja niiden osia keskiraskaalle ja raskaalle koneteollisuudelle. Pian yritys kasvoikin jo sitä vauhtia, että hitsareita palkattiin aina Puolasta asti. Virolainen osakkuusyhtiö Helondor OÜ, jota Leppänen oli perustamassa kymmenen vuotta sitten, liitettiin Makroniin. Sulautumisen yhteydessä Helondorin nimi vaihtui Makron Estonia Oü:ksi viime vuonna.

Kasvu vaatii hyvää johtamista

- Uskoa tulevaan täytyy aina olla sekä uusia tapoja toimia, sanoo Leppänen, jolta ei rohkeutta ole puuttunut. Mies kiittää työtovereitaan siitä, että jalat ovat pysyneet maassa uutta ideoitaessa.

- Onneksi tukenani ovat aina olleet hyvät talousosaajat, jotka ovat huolehtineet yrityksen numeropuolesta.

Kovassa kasvuvauhdissa myös johtamistapoja on pitänyt kehittää.

- Korkeasuhdanteessa otimme yksinkertaisesti liikaa töitä vastaan. Otimme opiksemme, karsimme rönsyjä ja keskityimme nykyisiin asiakkuuksiimme sekä ydinprosessiemme hiomiseen.

Ihmiset sen tekevät

Leppänen puhuu mielellään yhteistyöstä, niin asiakkaiden kanssa kuin omankin yrityksen sisällä. Makronin kasvu ei Leppäsen mukaan olisi ollut mahdollista ilman yhdessä tekemistä - hyviä yhteistyökumppaneita, työtovereita ja tiimityötä.

Oikea-aikaisten yritysostojen lisäksi on tarvittu erilaisten yrityskulttuurien ymmärtämistä ja yhteensovittamista.

- Johtaminen on nimenomaan ihmisten johtamista, Leppänen jaksaa korostaa. Makron-konsernin työntekijöistä osa on paitsi virolaisia myös puolalaisia, sillä hitsaushommat eivät Leppäsen mukaan suomalaisnuoria juurikaan houkuta. Työvoimapulaa on torjuttu palkkaamalla ulkomaista työvoimaa sekä siirtämällä tuotantoa sinne, missä työvoimaa on saatavilla.

Leppäsen mukaan perusasioita ja arvoja on toistettava usein ja avoimesti. Makronissa niitä ovat muun muassa toimitusvarmuus, laatu ja asiakkaan luottamuksen lunastaminen joka kerta.

- Kun ostimme konepajatoiminnot Andritzilta, henkilöstömme määrä tuplaantui. Yrityksen menestyksen kannalta yhteisten pelisääntöjen ymmärtäminen sekä perusasioiden kertaaminen on ollut Leppäsen mukaan ehdottoman tärkeää.

- Ihmiset on saatava puhaltamaan yhteen hiileen ja toimimaan tiimeissä, jotta saadaan oikea tekemisen meininki.

Yhdessä maailmalle

Leppänen uskoo yhteistyön voimaan. Tänä vuonna Makron yhdisti voimansa Metalliset Oy:n kanssa perustamalla yhteisen yhtiön Makmet Oy:n.

- Yhdessä meillä on enemmän muskeleita maailmalla, Leppänen kuvaa yritysyhteistyötä.

Hän kummasteleekin sitä, miksi niin monet suomalaiset yritykset yrittävät maailmalle yksin, eivätkä toisen kanssa yhteisillä resursseilla.

Myös yhteistyö pankkien ja rahoittajien kanssa on ollut Leppäsen mukaan tärkeää.

- Ilman Finnveran myöntämää riskirahoitusta kasvumme olisi ollut huomattavasti hitaampaa. Eihän meillä olisi ollut riittävästi riskinottokykyäkään, hän pohtii.

Tähtäimessä uudet markkinat

Makronissa on aina menty rohkeasti eteenpäin. Niin nytkin, sillä yritys janoaa lisää kasvua.

- Haluamme kasvaa keskimääräistä nopeammin, mutta ei tukkaputkella, Leppänen kuvaa lähiajan kasvustrategiaa

Seuraavaksi tavoitteena on tuplata Makronin ja Metalliset Oy:n yhteenlaskettu liikevaihto ja nostaa se pariinsataan miljoonaan euroon seuraavan viiden vuoden aikana. Leppänen tähyääkin uusille markkinoille.

- Laajennamme yhdessä Metalliset Oy:n kanssa toimintaamme Virossa, jossa meillä on rakenteilla uusi konepaja keskiraskaan koneteollisuuden tarpeisiin. Narvan konepajan on tarkoitus avata ovensa ensi vuoden alussa.

Viron lisäksi myös uudet markkina-alueet kuten Puola ja Venäjä kiinnostavat Makronia.

- Eivätkä nuo kaukomarkkinatkaan, kuten Kiina, ole suunnitelmistamme poissuljettuja, Leppänen vihjaa.

Oman roolinsa Makronissa Leppänen näkee jatkossa painottuvan yhä enemmän omistajuuteen ja hallitustyöskentelyyn, kun nuoremmat alkavat ottaa ohjaksia yrityksen johdossa.

- Olen jo ylittänyt kuudenkympin rajapyykin. Nuorien avainhenkilöiden sitouttamisen yritykseen on tärkeää, jotta yrityksessä säilyy eteenpäin menemisen meininki, Leppänen summaa.

www.makron.com

Teksti: Tuula Tiihonen

Asioi kanssamme

Asiointipalvelussa voit jättää liiketoiminnan rahoitukseen liittyviä hakemuksia turvallisesti
ja luotettavasti. 

asioi sähköisesti

Bisnesenkeleille

Rekisteröidy osaksi bisnesenkeliverkostoa.

investor extra