FogScreen-innovaatiolla tuplataan myyntiä

Seinäjokelaisen sumunäyttöjä valmistavan FogScreenin tarina on huikea: yritys perustettiin heinäkuussa 2003, ja siitä lähtien myynti on kaksinkertaistunut aina neljän kuukauden välein.

Jo puolen vuoden toiminnan jälkeen kassavirta kääntyi positiiviseksi. Liikevaihto oli vuonna 2004 noin 600 000 euroa, tälle vuodelle on tulossa noin 2 miljoonaa euroa. Yrityksen palkkalistoilla on 10 henkilöä.

- FogScreen-keksintö on ainutlaatuinen, eikä sillä ole kilpailijoita. Se on herättänyt maailmalla suurta kiinnostusta. Vuokrasimme alussa prototyyppejä erilaisiin tilaisuuksiin, ja rahaa alkoi tulla sisään. Fokusoiduimme tuloksen ja kassavirran tekoon heti alusta lähtien, toimitusjohtaja Mika Herpiö kertoo.

Yritys on vuokrannut laitteita muun muassa Houstoniin Shellin pääjohtajan esiintymiseen, Finnairille, Caterpillarille, 20th Century Foxille elokuvan markkinointiin Japanissa sekä erilaisiin VIP-tilaisuuksiin. Esimerkiksi kiintoasennuksia on tehty portiksi viihdemaailmaan Celebrity Cruises -varustamon risteilijöille.

Jakelusopimuksia on noin 10 maahan ja saman verran uusia maita on neuvottelun alla.

- Kansainvälinen näkyvyys on auttanut saamaan yhtiön kannattavaksi ennätysajassa, ja olemme saaneet jakelijat muun muassa Japanissa, USA:ssa ja Saksassa ilman varsinaista markkinointia. Kuluja ei ole sitoutunut, mutta referenssit ovat tuoneet kauppaa, Herpiö kertoo.

Menestyksen osoituksena yritys on pokannut muun muassa Tasavallan Presidentin InnoSuomi -palkinnon ja parhaille eurooppalaisille innovaatioille jaettavan IST-palkinnon.

Ainutkertainen bisnes

Sumunäyttö on ilmassa leijuva, elävä ja väreilevä kuvapinta, joka herättää spontaanisti ihmisten huomion ja uteliaisuuden: kukaan ei ole koskaan ennen nähnyt vastaavaa. Innostusta lisää se, kun näyttö lisäksi ilmenee läpikäveltäväksi.

- Jokainen ymmärtää ilmassa leijuvan kuvan ainutkertaisuuden. Sumulla voidaan muodostaa kaikkia kuviteltavissa olevia kuvia, kuten esimerkiksi yritysten logoja metroasemien kävelyväylillä tai erilaisia arkkitehtuurisia kokonaisuuksia. Käyttökohteita ovat myös muun muassa myymälämarkkinointi, urheilukilpailut sekä elokuva- ja televisiotuotanto, Herpiö kertoo.

Yrityksen tavoitteet ovat kovat. Herpiö kaavailee viiden vuoden päästä liikevaihdoksi noin 30:a miljoonaa euroa, kun kaikki jakelukanavat ovat käytössä, ja tuote on kaikilla ostajilla eri puolilla maailmaa.

- Näkymät ovat positiiviset: ulkona oleva tarjouskanta on suurempi kuin koskaan, ja isoja sopimuksia on neuvottelun alla. Seuraava vaihe on nopeasti monipuolistaa tuotevalikoimaa kohti yhä futuristisempia tuotteita, Herpiö kertoo.

Teknillisestä korkeakoulusta Otaniemestä vuonna 1988 valmistunut Mika Herpiö on hyvä esimerkki innovaattorista, joka kasvattaa keksinnöistä menestyvää yritystoimintaa. Hän on aikaisemmin ollut perustamassa muun muassa menestyneitä Kielikone ja Käännöskone -yrityksiä sekä toiminut elektroniikan valmistusyhtiö Point Productin ja Starlike Light & Sound Designin toimitusjohtajana.

Herpiö näkee alkavan yritystoiminnan haasteena erityisesti kolmen osatekijän kokoonsaamisen: innovatiivisuuden, yrittäjähengen ja pk-yritystoiminnan käytännön osaamisen.

www.fogscreen.fi

Teksti: Jouni Suolanen

Asioi kanssamme

Asiointipalvelussa voit jättää liiketoiminnan rahoitukseen liittyviä hakemuksia turvallisesti
ja luotettavasti. 

asioi sähköisesti

Bisnesenkeleille

Rekisteröidy osaksi bisnesenkeliverkostoa.

investor extra