Suhdannerahoitus on tarkoitettu yrityksille, joiden kannattavuus tai maksuvalmius heikentyi ja joiden rahoituksen saatavuus vaikeutui taantuman alkamisen seurauksena. Suhdannetilanteen parantuessa suhdannerahoitusta voidaan käyttää näissä yrityksissä myös kasvun vaatiman käyttöpääoman ja investointien rahoitukseen vuoden 2011 loppuun saakka.
Rahoituksen myöntämistä edeltää yritystutkimus, jossa selvitetään, onko yrityksellä mahdollisuudet kannattavaan toimintaan taantumavaiheen jälkeen. Siksi Finnvera tarvitsee yritykseltä tilinpäätöstiedot 2-3 vuodelta sekä selkeän suunnitelman siitä, miten se aikoo selvitä taantuman aiheuttamista vaikeuksistaan uuden kasvun mahdollistamiseksi. Myös aloittavat kasvuhakuiset yritykset voivat hakea suhdannerahoitusta. Mitä valmiimpi hakemus yrityksellä on, sitä nopeammin se voidaan käsitellä.
Finnveran suhdannerahoitus on tarkoitettu yrityksen rahoitustilanteen kohentamiseen taantuman aikana ja sen jälkeen. Rahoituksen saaminen edellyttää, että myös muut päärahoittajat myöntävät lisärahoitusta tai vakauttavat saatavansa yhdeksi vuodeksi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi lyhennysvapaata vuotta tai pankin lisärahoitusta. Rahoituspäätöksen tekeminen edellyttää neuvotteluja muiden rahoittajien kanssa.
Finnveralta ei haeta erikseen varsinaista suhdannerahoitusta, vaan normaali rahoitushakemuksen täyttäminen riittää.
Rahoitushakemuksessa tarvittavat tiedot
Huolellisesti tehty hakemus nopeuttaa hakemuksen käsittelyä.
Hakemuksen sisältö:
Finnveran rahoitushakemuksen voi täyttää netissä
Suhdannelaina
Suhdannetakaus