Vientitakauksen avulla viejä voi saada pankista viennin valmistusaikaista tai toimituksen jälkeistä käyttöpääoman rahoitusta. Vientitakausta voidaan käyttää myös vastavakuutena pankille toimitustakauksissa ulkomaiselle ostajalle (tarjousajan-, ennakkomaksun- ja toimitus- sekä takuuajan takaus). Vientitakauksen myöntämisen edellytyksenä on mm. se, että hankkeeseen liittyy suomalainen intressi eli että vientihanke hyödyttää taloudellista kehitystä Suomessa. Finnveran takausosuus on enintään 80 % rahoittajan myöntämästä lainasta tai muusta rahoitussitoumuksesta.
Vientitakauksia voi saada seuraaviin käyttötarkoituksiin:
Yrityskokorajoitusta ei viennin rahoittamisessa ole, joten vientitakauksia voidaan myöntää myös muille kuin pk-yrityksille. Vientiä tytär-/osakkuusyhtiölle ei rahoiteta, mutta mikäli viejänä on kotimainen emoyhtiö ja loppuostajana konsernin ulkopuolinen ostaja, voi vienti tapahtua myös tytär-/osakkuusyhtiön kautta.
Vientihankkeissa ei ole toimialarajoituksia. Vientitakauksia voi saada myös palvelujen viennille (rakennusliikkeet, insinööritoimistot ym.).
Finnveran myöntämiin lainoihin ja takauksiin katsotaan sisältyvän valtiontukea, mikäli yritykseltä rahoituksesta perittävä hinta on pienempi kuin EU-komission määrittelemä vertailuhinta. Kansainvälisistä sopimuksista johtuen viennin takaukset tulee kuitenkin aina hinnoitella siten, että niihin ei sisälly tukea.
Hakemukset ja liitteet
Sähköinen hakemus (avautuu uuteen selainikkunaan)
Hakemukseen tarvittavat liitteet (PDF)
Tarvittaessa: Yritystutkimus ry:n sivuilta T- ja S-lomakkeet
Postita tulostettu hakemus lähimpään Finnveran aluekonttoriin yrityksen sijaintipaikkakunnan mukaan.
Esitteet
Muut
Linkit
YritysSuomi > Liiketoimintasuunnitelma
PDF-asiakirjojen lukemiseen vaaditaan Adobe Reader -ohjelmisto. Mikäli tietokoneeseesi ei ole asennettu ohjelmistoa, voit ladata sen ilmaiseksi tästä.