12.08.2009

Tietoa suhdannerahoituksesta

Maailmanlaajuisen talouskriisin vuoksi Finnvera sai maaliskuussa 2009 luvan myöntää erityistä suhdannerahoitusta vuoden 2011 loppuun asti. Suhdannerahoitusta voidaan myöntää kolmen vuoden aikana enintään yhteensä 900 miljoonaa euroa.

Suhdannerahoitusta vaikeuksien yli

Suhdannerahoitusta voidaan myöntää yritykselle, jonka rahoitustilanne on ajautunut vaikeuksiin taantuman vuoksi ja joka tarvitsee rahoitusta käyttöpääoman tai investointien rahoittamiseksi suhdannetilanteen parannuttua. Rahoituksen myöntämistä edeltää yritystutkimus, jossa selvitetään, onko yrityksellä mahdollisuudet kannattavaan toimintaan taantumavaiheen jälkeen. Siksi Finnvera tarvitsee yritykseltä tilinpäätöstiedot 2-3 vuodelta sekä selkeän suunnitelman siitä, miten se aikoo selvitä taantuman aiheuttamista vaikeuksistaan. Mitä valmiimpi hakemus yrityksellä on, sitä nopeammin se voidaan käsitellä.

Finnveran suhdannerahoitus on tarkoitettu yrityksen rahoitustilanteen kohentamiseen taantuman aikana ja sen jälkeen. Rahoituksen saaminen edellyttää, että myös muut päärahoittajat myöntävät lisärahoitusta tai vakauttavat saatavansa yhdeksi vuodeksi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi lyhennysvapaata vuotta tai pankin lisärahoitusta. Rahoituspäätöksen tekeminen edellyttää neuvotteluja muiden rahoittajien kanssa.

Finnveralta ei haeta erikseen varsinaista suhdannerahoitusta, vaan normaali rahoitushakemuksen täyttäminen riittää.

Rahoitushakemuksessa tarvittavat tiedot

Finnveran lainojen ja takausten hakeminen edellyttää aina oleellisten tietojen kirjaamista rahoitushakemukseen. Huolellisesti tehty hakemus ja tarkat tiedot kysyttävistä asioista nopeuttavat hakemuksen käsittelyä.

Hakemusta täytettäessä siihen on aina kirjattava kaikki kysytyt tiedot.

Hakemuksen sisältö

  • yrityksen, yrittäjän ja yrityksen omistajan perustiedot
  • liiketoiminnan kuvaus tai erillinen liiketoimintasuunnitelma
(yrityksen päätuotteet ja -palvelut sekä arvio niiden markkinatilanteesta ja myyntinäkymistä, asiakkaat ja merkittävät kilpailijat)
  • kuvaus rahoitettavasta hankkeesta
  • suunnitelma hankkeen kokonaisrahoituksesta
  • yrityksen tulossuunnitelma kolmelle vuodelle
  • jo toiminnassa olevalta yritykseltä täydelliset tilinpäätöstiedot liitteineen kolmelta viimeiseltä vuodelta
  • yhtiöjärjestys tai yhtiösopimus (jos saatavilla hakemusta lähetettäessä)

Finnveran rahoitushakemuksen voi täyttää internetissä
Suhdannelaina
Suhdannetakaus

Asioi sähköisesti

ASIOI SÄHKÖISESTI

Asiointipalvelussa voit jättää liiketoiminnan rahoitukseen liittyviä hakemuksia turvallisesti ja luotettavasti.

020 690 782

029 460 2580

(mpm/pvm)

Puhelinpalvelumme palvelee ark. 08.00 - 16.15

Finnvera

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia, pääomasijoituksia ja vientitakuita. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa.

Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA).