Finnveran hallitus on vahvistanut käytössä olevan, koko henkilöstöä koskevan, kannustinpalkkiojärjestelmän. Kertaluonteisia erillispalkkioita voidaan maksaa erityisestä syystä 1–4 viikon palkan suuruisena.
Kannustinpalkkioilla palkitaan poikkeuksellisen hyviä työsuorituksia, osallistumista erilaisiin projekteihin, kouluttautumista ja muuten esimerkillistä toimintaa. Kannustinpalkkiojärjestelmä ei koske yhtiön johtoryhmän jäseniä.
Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkoista päättää yhtiön hallitus. Yhtiön johtoryhmän jäsenten palkat perustuvat kokonaispalkkaukseen. Kokonaispalkkaan voivat sisältyä kokonaan verotettavaksi tuloksi katsottava autoetu sekä puhelinetu.
Yhtiön hallitus vahvistaa vuosittain yhtiön johtoryhmän tulospalkkiojärjestelmän periaatteet sekä tulospalkkiotavoitteet. Tulospalkkiojärjestelmä vastaa valtio-omistajan antamaa ohjeistusta ylimmän johdon palkitsemisesta. Tulospalkkiojärjestelmän piirissä ovat toimitusjohtaja sekä johtoryhmän jäsenet. Tulospalkkion enimmäistaso voi olla enintään neljän viikon palkkaa vastaava määrä. Hallitus päättää tulospalkkion maksamisesta ja määrästä. Hallitus arvioi tulospalkkion maksamisen edellytyksinä yhtiön tilikauden tuloksen lisäksi johtoryhmän toimintaa neljällä osa-alueella:
Lue lisää palkitsemisesta Finnveran vuosikertomuksesta.